Pieni suuri maa

15.4.2012                                LINKIT                                          LISÄÄ KUVIA

Muu maa mustikka, oma maa mansikka. Kilpaluasemaan en aio vanhaa maata ja uutta asuinpaikkaani asettaa mutta enpä malta olla ihmettelemättä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Äkkinäinen voisi sanoa ettei Suomella ja Luxemburgilla ole juurikaan yhteistä. On ja ei.

Luxemburgissa on asukkaita puoli miljoonaa eli kymmenesosa Suomen väkiluvusta. EU:n 500 miljoonasta asukkaasta joka sadas asuu Suomessa ja joka tuhannes Luxemburgissa. Siitä huolimatta Luxemburg on EU:n seitsemänneksi tiheimmin asuttu maa 196:llä asukkaalla neliökilometriä kohden. Suomi on puolestaan EU:n harvimmin asuttu maa 18:lla asukkaalla neliökilometriä kohden. Euroopan maista harvimmin asuttu on Islanti, jossa nelikökilometrillä harhailee kolme asukasta. Tiheimmin asuttu on Malta, jossa neliökilometrille on ahtautunut 1316 asukasta.

Malta (320 km²) on vielä Luxemburgiakin pienempi maa, suunnilleen Espoon kokoinen. Luxemburg (2586 km²) on jotakuinkin Urho Kekkosen kansallispuiston kokoinen. Tai jäävuoren kokoinen: helmikuussa 2010 lohkesi Etelämantereesta ennennäkemättömän suuri jäälautta, jota kuvattiin Luxemburgin kokoiseksi.

viandenin_linna_ja_taajama.jpg

Viandenin linna ja taajama 

Luxemburgin ”pituus” pohjois-eteläsuunnassa on 82 km ja ”leveys” itä-länsisuunnassa 57 km. Puolentoista euron hintainen julkisen liikenteen ”lyhytlippu” (Kuerzzäitbilljee) oikeuttaa kahden tunnin matkusteluun bussilla tai junalla. Tuossa ajassa ehtii maan päästä päähän ja melkein takaisinkin.

Kuerzzäitbilljee ei ole kirjoitusvirhe vaan lyhytmatkalipun letzeburginkielinen nimi. Luxemburgissa on kolme virallista kieltä: ranska, saksa ja saksansukuinen letzeburg. Suomessakin on kolme virallista kieltä, jos saame lasketaan mukaan.

ltzebuerg.jpg

Luxemburg on niin pieni että, ensi alkuun autoillessa harhauduin tuon tuosta jonkun naapurimaan puolelle. Mikä ei ollut järin suuri vahinko, koska sieltä yleensä löytyi tienviitta kohti Luxemburgia.

Aina 1700-luvulle saakka matkustavaiset pyrkivät välttämään Luxemburgia läpipääsemättömien metsien ja huonokuntoisten teiden takia. Erityisen vaikeakulkuinen oli Ardennien alue pohjoisessa. Ardennien vuoret eivät ole järin korkeita – nyky-Luxemburgin korkein kohta Kneiff-kukkula on vain 560 metriä merenpinnasta – mutta ne saattavat olla jylhän jyrkkärinteisiä. ”Villin pohjolan” metsärosvojakin pelättiin.

bourscheidin-linna-ardenneilla2.jpg

Bourscheidin linna Ardenneilla

Ardennien metsiä on sittemmin kaadettu vientipuuksi niin että Luxemburgin pinta-alasta enää 36 % on metsää. Luxemburg on maatalousvaltainen maa: viljelysmaata on 22 % ja niittyä 30 %. Rakennettua maata on 11 %. Suomi on puolestaan EU:n metsävaltaisin maa: reilut kolme neljännestä on yhä metsien peitossa. Maatalousmaata on Suomen pinta-alasta 9 % ja rakennettua vain 4 %.

Suomen maapinta-alasta on vesistöä 10 % ja lisäksi on meren rantaa 1100 kilometriä. Luxemburgin pinta-alasta vesialuetta on vain 0,6 %. Jokia – muinoin suuria, nykyään pieniä – on viljalti mutta varteenotettavia järviä vain yksi ja sekin tekojärvi. Haute-Sûren 380-hehtaarinen järvi syntyi 1950-luvulla, kun joki padottiin. Järvi palvelee juomaveden lähteenä, vesiurheilukeskuksena ja luonnonpuiston vetonaulana.

haute-sre.jpg

Haute-Sûre

Tärkein joki on Mosel (Musel), josta 42 kilometriä virtaa rajajokena Luxemburgin ja Saksan välillä. Moselin rantamilla sijaitsee Luxemburgin viinialue. Mosel on palvellut rahtiväylänä roomalaisajoista asti. Mertertiin 1960-luvulla rakennetun jokisataman kautta tuodaan polttoaineita ja viedään terästeollisuuden tuotteita Pohjanmeren satamiin. Luxemburgin matalin paikka on Wasserbillig Moselin rannalla 130 metrin korkeudella meren pinnasta.

jokilaiva-moselilla2.jpg

Jokilaiva Moselilla

Luxemburg jakautuu kahteen suuralueeseen. Tiheään asuttu urbanisoitunut Gutland/Bon Pays eli ”hyvä maa” kattaa noin 65 % pinta-alasta. Hyvässä maassa sijaitsee pääkaupunki Luxemburg (96 000 asukasta) ja kakkoskaupunki Esch-sur-Alzette (30 000 asukasta). Hyvän maan eteläosaa kutsutaan ”punaiseksi maaksi”, Terres rouges. Rautaoksidin punaiseksi värjäämälle alueelle sijoittuivat aikanaan rautamalmikaivokset, sulatot ja tehtaat, jotka nostivat Luxemburgin köyhästä maatalousmaasta joksikin aikaa terästeollisuuden mahtimaaksi.

Maan metsäinen, harvaan asuttu pohjoisosa, joka kattaa noin 35 % pinta-alasta, tunnetaan nimellä Ösling/Oesling tai letzeburgin kielellä Eisleck. Nimen etymologia on yhtä hämärä kuin oikea kirjoitusasu. Pohjoisen suurimmassa taajamassa Wiltzin kaupungissa on 5000 asukasta.

Kiehtovimpia erottavia tekijöitä on kulttuurien kirjo. Siinä missä Suomea pidetään – syystä tai syyttä – kulttuurisesti homogeenisena maana, luxemburgille on ominaista monikulttuurisuus. Suhteessa kantaväestöön Luxemburgissa asuu enemmän ulkomaalaisia kuin missään muussa EU-maassa: 43 % vuonna 2010. Maat, joissa ulkomaalaisten osuus on seuraavaksi suurin – Viro, Latvia ja Kypros – jäävät kirkkasti jälkeen vajaan 20 prosentin osuudella. Suomessa ulkomaalaisten osuus on niukin naukin kolme prosenttia, EU:n häntäpäätä.

fight_racism.jpg

Luxemburgilaisen opiskelijajärjestön rasisminvastainen kampanja

Enemmän tai vähemmän pysyvästi maahan asettuneiden ulkomaalaisten lisäksi Luxemburgiin saapuu päivittäin 150 000 henkeä työhön rajan takaa naapurimaista. Luxemburgissa on työpaikkoja noin kolme ja puoli sataa tuhatta ja aktiiviväestöä runsaat kaksi sataa tuhatta. Maa ei siis pysyisi käynnissä ilman rajantakaisia työntekijöitä, ”frontalieereja”. ”Frontalieerien” työmatkakommellukset olivat aiheena vuonna 2011 lanseeratussa kaikkien aikojen ensimmäisessä luxemburgilaisessa web-sitcomissa Comme un lundi eli ”tavallinen maanantai”. Viiden minuutin mittaisissa jaksoissa frontalieerit ovat juuttuneina liikenneruuhkaan tai joutuvat junassa kahnauksiin kanssamatkustajien kanssa.

Vaikka EU:n sisämarkkinoiden tavoitteena on, ei vain tavaroiden, vaan myös työvoiman vapaa liikkuvuus Unionin alueella, ja vaikka Luxemburg on malliesimerkki laajasta liikkuvuudesta, homma ei suju aivan kitkatta. Frontalieerit voivat valita maksavatko veronsa Luxemburgiin vai kotimaahan. Sosiaalietuudet eivät välttämättä noudata samaa mallia. Ranskan kanssa Luxemburgilla on sopimus, jonka mukaan frontalieerit voivat hakea etuuksia kummasta maasta tahansa ja sosiaaliviranomaiset selvittävät maksubalanssin keskenään. Belgian ja Saksan rajojen yli sosiaalietuudet eivät liiku.

Kun taannoinen talouskriisi pakotti etsimään säästökohteita, tehtiin Luxemburgissa opintotukiremontti, johon sisältyi muun muassa opintotukien lopettaminen frontalieerien lapsilta. Luxemburg päätyi EU-oikeuteen syytettynä syrjinnästä. Tätä kirjoitettaessa ei juttua ole vielä ratkaistu.

mir_wolle_bleiwe.jpg

Kansallistunteen julistus Luxemburgin vanhimman ravintolarakennuksen seinässä

Monikulttuurisuuden rinnalla Luxemburgille on ominaista vahva kansallistunne, joka 1800-luvulla tiivistyi sanonnaksi ”Mir wölle bleiwe wat mir sin”. Kaukana ei olla suomalaisten vastaavasta julistuksesta: ”ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.” Luxemburgilaiset puolestaan julistavat olevansa luxemburgilaisia ja haluavansa pysyä luxemburgilaisina. Sanonta syntyi 1800-luvulla, kun luxemburgilaiset halusivat ottaa etäisyytta Preussiin. Luxemburgilaisuuden ydin ei kumminkaan ulkopuoliselle hevin aukene.

Jos unohdetaan kivikautiset asukkaat, jotka asettuivat näille nurkille heti, kun mannerjään reuna väistyi, Luxemburgin asujaimisto on koostunut ainakin kelteistä, roomalaisista, germaaneista ja frankeista. Roomalaiskausi kesti kolmisen sataa vuotta. Jälkeen jäi viininviljelyn perinne ja komeiden huviloiden raunioita. Germaaniväestön peruja on letzeburgin kieli, joka on saksansukuinen mutta useimmille saksalaisille käsittämätön.

echternachin_roomalaishuvila.jpg

Roomalaishuvila Echternachissa

Suurten kansainvaellusten jälkeen Luxemburgissa on vallapitäjä vaihtunut tuhkatiheään. Poliittisen vallan myötä on kulttuurisia vaikutteita tullut Alankomaista, Espanjasta, Itävallasta, Preussista ja Ranskasta. Vallanpitäjien kieli on ollut milloin mitäkin mutta kansa on jatkanut muille käsittämättömän letzensä solkkaamista. Viimeisten sadan vuoden maahanmuutto on lisännyt soppaan italialaisia ja portugalilaisia siirtotyöläisiä, joista osa on asettunut Luxemburgiin pysyvästi ja kotoutunut jo toisessa tai kolmannessa polvessa.

espanjalaistorni2.jpg

Espanjalaistyylinen vahtitorni muinaisessa kaupunginmuurissa

Jos luxemburgilaisuuden etnis-kulttuurinen perusta on kirjava, ei alueellinen perusta ole järin paljon selkeämpi. Luxemburg ilmestyi maailmankartalle vuonna 963 laaditussa kauppakirjassa, jolla muuan kreivi Siegfried osti saksalaiselta munkkikunnalta kallionkielekkeen nimeltä Lucilinburhuc eli ”pieni linna”. Myöhemmät kreivit hankkivat lisää maata ja Luxemburg kasvoi kreivi- ja herttuakuntana henkilökohtaisten omistusten kautta niin idän kuin lännenkin suuntaan. Wienin kongressissa vuonna 1814 silloiset suurvallat liittivät Luxemburgin Moselin itäpuoliset alueet Preussiin mutta korottivat lohdutukseksi jäljellä olevan osan herttuakunnasta suurherttuakunnaksi. Seuraavan kerran Luxemburgia pilkottiin vuonna 1830, jolloin Euroopan suurvallat liittivät ranskankielisen länsipuolen Belgiaan. Jäljelle jäänyt pienempi puoli säilyi itsenäisenä suurherttuakuntana, jonka suurherttua oli Hollannin kuningas.

Kaikesta huolimatta Luxemburgilla on vahva identiteetti ja pikkuruinen suurherttuakunta uskoo olevansa – vähintääkin – kansa kansojen joukossa. Luxemburgin katedraalin eteisessä on ”Suur-Luxemburgin” kartta joka esittää eri aikoina menetettyjä alueita. Etsimättä tulevat mieleen kartat, joissa kummittelevat Suomi-neidon menetetty käsi ja jalka.

suur-luxemburg.jpg

Täällä ei kuitenkaan pelkästään haikailla menetettyjä alueita takaisin vaan rakennetaan rajat ylittävää yhteistyötä. Luxemburg on keskipisteenä ”suurseudulle”, Grande Région, johon luetaan Belgiasta ranskankielinen alue Wallonia sekä Saksan rajan tuntumassa sijaitseva pieni saksankielinen alue, Ranskasta Lothringen (Lorraine) sekä Saksasta Saarland ja Rheinland-Pfalz. Asukkaita suurseudulla on 11 miljoonaa.

Suurseudun alueiden tehtävät ja päätösvalta ovat erilaiset. Luxemburgin tilanne on sikäli selkeämpi, että koko maa kuuluu suurseutuun ja pääministerillä on valta päättää yhteistyöstä. Muut alueet joutuvat hyväksyttämään yhteistyösuunnitelmat oman maansa keskushallinnolla. Ajoittain järjestetään suurseudun huippukokouksia, joissa etsitään ratkaisuja yhteisiin haasteisiin: talous, työmarkkinat ja liikenne. Yhteistyötä pyritään lisäämään myös korkeakoulutuksen ja terveydenhuollon alueella.

Rajat ylittävät terveydenhuoltopalvelut ovat täällä olleet arkipäivää jo pitkään. Luxemburgin Kelan korvaamista hoitokuluista noin kolmannes koskee naapurimaista hankittuja palveluita. Palvelut ovat Luxemburgissa hintavia mutta toisaalta korvaustaso on avokätinen. Täältä ei lähdetä naapurimaihin hinnan takia vaan siksi, että pienessä maassa ei ole mahdollista ylläpitää laajoja erikoissairaanhoidon palveluita. Naapurimaahan on joskus lyhyempi matkakin. Esimerkiksi vaativat ensiaputapaukset kuljetetaan lähimpään sairaalaan, joka saattaa olla naapurin puolella.

echternach-tulli2.jpg

Echternachin entinen tullirakennus ja sillan toisella puolella Saksa

Suurseudun ohella on muitakin yhteistyövirityksiä. Neljän kaupungin yhteistyö QuattroPole alkoi vuonna 2000. Mukana ovat Luxemburgin lisäksi Ranskasta Metz sekä Saksasta Trier ja Saarbrücken. Yhteistyö painottuu kulttuuriin ja matkailuun. Vuonna 2009 nimitettiin trieriläinen Frauke Birtsch nelinapakirjailijaksi, jonka oli määrä asua jonkin aikaa kussakin kaupungissa ja kirjoittaa vaikutelmistaan. Monikielisillä luxemburgilaisilla on yhteistyössä etulyöntiasema. Trieriläisten maantieteen opiskelijoiden selvityksen (L’Essentiel 16.11.2009) mukaan vain neljännes metziläisestä puhuu saksaa ja vastaavasti kolmannes trieriläisistä ja puolet saarbrückilaisista taitaa ranskaa. Matkaa Metzistä Trieriin on 112 km, Luxemburgiin vain 65 km. Tutkimusvuonna 2009 viidennes metziläisistä oli kaynyt Trierissä mutta peräti kaksi kolmannesta Luxemburgissa.

Suur-luxemburgin vastapainona on Pien-Luxemburg: pikku maassa on pitkälti toista sataa kuntaa. Esch-sur-Alzetten (Esch-Uelzecht) jälkeen seuraavaksi suurimmat kaupungit ovat Differdange (Déifferdeng), Dudelange (Diddeleng) ja Pétange (Péiteng) joiden asukasluvut ovat 22 000, 19 000 ja 16 000. Kuten Suomessa, täälläkin on kannustettu kuntaliitoksiin, jotta kuntien talous ja palvelut saataisiin kestävämmälle pohjalle. Valtio on vauhdittanut liitoksia avokätisillä porkkanarahoilla. Kun Bascharagen (Nidderkäerjeng) ja Clémencyn (Kéinzig) kunnat päättivät vuonna 2011 lyödä hynttyyt yhteen, valtio palkitsi uuden Käerjeng-kunnan kymmentuhatpäistä asukasjoukkoa 23 miljoonan euron tukipotilla. Potti aiotaan käyttää kuntalaisten huviksi ja hyödyksi: rahoilla rakennetaan koulu, nuorisotila, käsityöpaja, kulttuurikeskus ja paloasema.

remichin_kavelykatu.jpg

Remichin kävelykatu

Vielä GPS-laitteen hankkimisen jälkeenkin Luxemburgissa suunnistaminen on joskus haasteellista, koska ei voi olla varma siitä, minkäkielisen paikannimen laitteen kartta tunnistaa. Letzeburginkielisten nimien lisähaasteena on vaihteleva kirjoitusasu. Aviomies uskoo, että jossain on virasto, jossa tieten tahtoen väännellään selväkielisiä nimiä. Toisaalta hän ei enää muista, missä olemme vierailleet, koska koko maa on täynnä saman oloisia, söpöistä pikkutaloista koostuvia pikkupaikkakuntia. Yhteistä niille on – luxemburgilaisen arkkitehtuurin lisäksi – siisteys ja hillitty porvarillisuus. Talot tuntuvat olevan aina vasta maalattuja ja pensasaidat muotoillaan varmaankin vatupassia apuna käyttäen. Pihoilla ei ole rojua eikä kaduilla roskia. Eikä ihmisiäkään sen puoleen. Viikonloppuretkien ihmetyksen aihe on kaikkialla vallitseva hiljaiselo – paitsi silloin, kun on katujuhlat, joista täytyy kertoa lisää myöhemmin.

Suomalaisille ja luxemburgilaisille tuntuu olevan yhteistä matala profiili itseilmaisussa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Luxemburgilainen kirjailija Guy Rewening kuvaa maanmiehiään Luxemburgin ”presidentille” kirjettä kirjoittavan maahanmuuttajan suulla:

”- - - luxemburgilaisten innostuksella on erityispiirre, jonka huomiotta jättäminen olisi anteeksiantamatonta: se on mitä suurimmassa määrin sisäistettyä. Afrikkalainen innostus on sitä vastoin täysin ulkoistettu ilmiö. Innostuneena minä värisen, hypähtelen, sätkin hillittömästi, huudan, laulan täyttä päätä, hiki virtaa, vääntelehdin hullun lailla, minusta tuntuu että räjähdän palasiksi. Innostunut luxemburgilainen lakkaa liikkumasta. Peräkkäisinä aaltoina innostus tunkeutuu syvälle hänen sisuksiinsa jäädäkseen sinne ikuisiksi ajoiksi. Hänen sisuksensa ovat ylikuumentuneet. Hänen suolensa on räjähtämäisillään. Mutta hänen kasvoillaan ja liikkeissään ei näy pienintäkään viitettä tästä innostuksesta. Mitä innostuneempi luxemburgilainen on, sitä jähmeämmältä hän näyttää.” [Suomennos kirjoittajan.]

Samaa mentaliteettia kuvastaa ehkä se, että vaikka suurhettuakunta on vauras maa ja suuri osa väestä hyvin toimeentulevaa, ei ökyrikkaita juurikaan näy eikä kerskakulutusta katsota hyvällä silmällä. Toki kaduilla näkyy jaguareja ja maserateja mutta tärkeintä tuntuu olevan se, että auto on merkistä ja hinnasta riippumatta aina kiiltävän puhdas.

rue_de_bonnevoie.jpg

Rue de Bonnevoie

Ehkä vastaiskuna porvariston hillitylle charmille Luxemburgin arkkitehtuurisäätiö (Fondation de l’Architecture et del’Ingénierie) järjesti vuonna 2009 kilpailun, johon kaupunkilaisia kannustettiin valokuvaamaan rumia, huvittavia tai muuten hirveitä julkisia tiloja. Sittemmin kilpailu on sovinnaistunut ja tavoittelee nyt yhteisöllisyyden hetkiä kaupunkitilassa otsikolla Urban life – Stolen moments.

Ulkomaailmassa ei Luxemburgia kovin hyvin tunneta. Kaupunkilehti CityMag (5/2009) kertoi, että 95 prosentilla ihmisistä, jotka eivät tunne Luxemburgia, on maasta negatiivinen tai neutraali kuva. Neutraali tuntuu viittaavan siihen, että hyvä jos tietävät, että lilliputtimaa on olemassa. Sekaannusta aiheuttaa joskus se, että 1800-luvulla Belgiaan liitetty Luxemburgin osa on edelleen – Belgian maakuntana - nimeltään Luxemburg. Ja se että Luxemburgin suurherttuakunnan pääkaupungin nimi on myös Luxemburg.

lainattu_maisema.jpg

Ympäristötaideteos "Lainattu maisema"

Negatiivista kuvaa luxemburgilaiset eivät halua itsestään antaa ja ponnistelevat monin tavoin positiivisen kuvan luomiseksi. Pari vuotta sitten käynnistyi kampanja Luxembourg mon amour eli ”Rakkaani Luxemburg”, jossa ihmisiä kutsuttiin kirjoittamaan ylpeydenaiheistaan luxemburgilaisina. Rakkaudentunnustuksia on koottu kirjaan, josta on julkaistu jo toinen laitos.

Samoihin aikoihin lanseerattiin Luxemburgin valtion, kaupungin, ja liike-elämän rahoittama mainosfilmisarja Is it true what they say about Luxembourg? jossa tartutaan härkää sarvista ja vakuutellaan, että Luxemburg ei ole sen paremmin veroparatiisi kuin takapajulakaan.

villa_louvigny.jpg

Villa Louvigny vuonna 2010

Minäkään en Luxemburgista juuri mitään tiennyt, kun tänne muutin. Kerran olin poikennut työmatkalla. Nimen tunsin vanhastaan, koska 60-luvulla kuunneltiin Radio Luxemburgin lähettämää nuorisomusiikkia. Radio Luxemburg on alusta asti lähettänyt monikielistä ohjelmaa. Toimipaikkana oli alkuun kaupunginpuistossa sijaitseva Villa Louvigny, jonka pohjalla on 1600-luvulta peräisin oleva linnake ja päällä 1950-luvulla rakennettu tornitalo, nykyään terveysministeriön kortteeri. Voimakkaat uudet lähettimet nostivat Radio Luxemburgin 1960-luvulla maailmankartalle. Vaikka kanava toimi kuivalla maalla ja asianmukaisin toimiluvin, sillä oli merirosvoradion maine: englanninkielisissä lähetyksissä ei noudattu Iso-Britanniassa radiomainonnalle säädettyjä rajoituksia, joten kanava toimi brittituotteiden myynninedistämisen kiertotienä. Televisiotoiminnan alkamisen myötä RTL:ksi uudelleen nimetty yhtiö alkoi laajentua 1980-luvulla ostelemalla radio- ja tv-kanavia naapurimaista. Nykyään RTL Group on pörssiyhtiö, joka omistaa kymmeniä radio- ja tv-kanavia Englannista Kroatiaan ja Venäjälle. Pääkonttori on edelleen Luxemburgissa.

rtl_1991.jpg

RTL:n päärakennus vuodelta 1991

RTL on saanut useaan otteeseen kunnian järjestää euroviisut. Siinä missä Suomi on voittanut euroviisut yhden ainoan kerran – ja senkin vahingossa lähettämällä Lordin laulamaan Hard Rock Hallelujah – Luxemburg on kärkikastia viidellä voitollaan. Voittajabiisejä on muun muassa Poupée de cire, poupée de son, jonka esitti ranskalainen France Gall ja jonka tekijä oli ranskalainen Serge Gainsbourg. Naapuriapua Luxemburg on käyttänyt useina muinakin vuosina. Joskus 90-luvulla, kun osallistujia ryhdyttiin karsimaan menestyksen perusteella, Luxemburg putosi pelistä eikä ole sen jälkeen edes yrittänyt päästä takaisin. Liian kallista lystiä, sanoo RTL.

Euroopan kulttuuripääkaupunkina Helsinki on ollut kerran, yhdessä kahdeksan muun kaupungin kanssa vuonna 2000. Viime vuonna Turku jakoi pääkaupunkiaseman Tallinnan kanssa. Luxemburg toimi kulttuuripääkaupunkina vuonna 1995 ja toistamiseen vuonna 2007. Tuota ennen ei yksikään kaupunki ollut saanut kunniavirkaa kahdesti. Vuonna 2007 Luxemburg tosin jakoi tehtävän romanialaisen Sibiun kanssa, mutta Sibiun osuutta asiaan ei täällä muisteta. Sen sijaan yhä korostetaan sitä, että vuoden 2007 kulttuuripääkaupunkitoiminta ulottui koko Grande Régionin alueelle. Luxemburgin kulttuurielämään kumpikin pääkaupunkivuosi jätti lähtemättömiä jälkiä. Vuoden 1995 perintöä on Den Atelier, hieman Tavastiaa muistuttava konserttipaikka keskustassa, ja vuotta 2007 varten rakennettiin musiikkitalo Philharmonie (2005) sekä nykytaiteen museo Mudam (2006).

philharmonie_iltavalaistuksessa.jpg

Philharmonie

Luxemburg on pitänyt kahteen kertaan EU:n komission puheenjohtajan paikkaa: Gaston Thorn 1981–1985 ja Jacques Santer 1995-1999. Santer on jäänyt historiaan muun muassa siksi, että hänen komissionsa kaatui ennenaikaisesti taloussotkuihin – ensimmäisen ja ainoan kerran Euroopan Yhteisöjen historiassa. Jacques Santer viettää eläkepäiviään Mühlenbachissa eli Myllypurossa, joka on Luxemburgin esikaupunki, selvästi itä-helsinkiläistä kaimaansa varakkaampi.

Suomelle on puolestaan siunaantunut kolme Nobelin palkintoa – Sillanpään kirjallisuuspalkinto, Virtasen kemian palkinto ja Ahtisaaren rauhanpalkinto - ja yksi melkein-palkinto: suomalaissyntyinen, talvisodan alta Ruotsiin paennut Ragnar Granit oli yksi lääketieteen Nobelin saajista vuonna 1967.

gabriel_lippmann.jpg

Gabriel Lippmann 1845-1921

Luxemburg ei ole koskaan oikeasti saanut Nobelin palkintoa mutta taskussa on kaksi melkein-Nobelia. Vuoden 2011 lääketieteen nobelisteista yksi oli Luxemburgissa syntynyt mutta jo opiskeluaikanaan ranskalaistunut immunologi Jules Hoffmann. Edellinen melkein-Nobel oli Gabriel Lippmann, joka sai fysiikan palkinnon vuonna 1908. Luxemburgissa syntyneen Lippmannin isä oli lothringilainen ja äiti elsassilainen. Lippmann itse opiskeli Saksassa ja työskenteli Ranskassa. Hän keksi muun muassa värivalokuvaustekniikan, joka on säilyttänyt värit vähintään yhtä hyvin kuin 50-luvun kodachromekuvat. Luxemburgissa toimii nykyään Lippmannille omistettu teknologian tutkimus- ja koulutuskeskus.

Luxemburgilaisen tieteen merkkimiehiä on myös Henri Owen Tudor, alkuaan walesilaistä sukua. Saksassa syntynyt ja Belgiassa opiskellut keksijä perusti Luxemburgin Rosportiin menestyksekkään lyijyakkutehtaan. Tudorin kuollessa lyijymyrkytykseen vuonna 1928 oli akkutehtaassa peräti 25 000 työntekijää. Tudorin perheen kotitalossa avattiin joku vuosi sitten museo, jossa saa kokeilla sähkövirran toimintaa havainnollistavia vempaimia.

tudormuseon_sahkoauto.jpg

Luxemburgin ensimmäinen sähköauto on näytteillä Tudor-museossa

Epilogi 2013

Mitä kuuluu 2018

LÄHTEET JA LINKIT

Le Luxembourg en chiffres. Statec, 2011.

Greetings from Luxembourg. Musée d-Histoire de la Ville de Luxembourg, 2008.

Erasmus G. How to remain what you are. Le Phare, 2004.

Ciocärlie C (ed.) …Wat mir sinn. Petites mythologies du Grand-Duché. Editions Phi, 2008.

Rewenig G. Le chef d’orchestre à la baguette de bambou. Pockolibri, 2008.

Luxembourg and Greater Region, European Capital of Culture 2007: Final Report.

New World Encyclopedia: Luxembourg

Is it true what they say about life in Luxembourg? Promootiofilmi, 2010.