Tiedättehän te suurherttuatar Charlotten?

23.6.2012                          LINKIT                             LISÄÄ KUVIA

Jokohan Suomessa on kuultu että Luxemburgin kruununperillinen on kihlautunut? Lopultakin. Luxemburgilaiset, tai ainakin luxemburgilaiset aikakauslehdet, olivat jo hieman huolissaan: onhan prinssi Guillaume ja kolmekymppinen. Kihlauksesta raportoitiin naapurissakin. Le Figaro, joka kai on asiallisen lehden maineessa, rykäisi aiheesta puolen sivun uutisen (29.4.2012) Lehti oli onnistunut jopa saamaan lausunnon EU:n oikeusasioiden komissaarilta, luxemburgilaiselta Viviane Redingiltä, jonka arvion mukaan ”prinssi on erinomaisen hyvin koulutettu ja valmistautunut tuleviin tehtäviinsä”.  Prinssillä on ranskalaisesta yliopistosta kandidaatin tutkinto, jonka voimin hän tekee suurherttuakunnan puolesta imagotyötä eri puolilla maailmaa.

Prinssin valittu kreivitär Stépahie de Lannoy on kuulemma vanhinta ja hienointa belgialaista aatelia, kreivi Lannoyn ja hänen rouvansa Alix della Faille de Leverghemin (hienoa sukujuurta olevilla ihmisilä on kiehtovan konstikkaita nimiä!) kahdeksas lapsi. Kreivitär Stéphanie on sivistynyt ihminen: opiskellut germaanista filologiaa sekä venäjän kieltä ja kirjallisuutta – muun muassa vuoden verran Moskovassa – ja laatinut gradun saksalaisen romantiikan vaikutteista venäläisessä romantiikassa. Luxemburgilaiset lehdet raportoivat suurherttuallisen miniän kansainvälistä ensiesiintymistä Ruotsin prinsessa Estellen ristiäisissä ilmeisen tyytyväisinä, koska nuoripari on varsin kuvauksellinen.

 suurherttuan_auto2.jpg

Suurherttua Henrin auto.

Jos nykyinen suurherttua Henri seuraa edeltäjiensä esimerkkiä ja luopuu kruunusta täysinpalvelleena, prinssi voi toivoa pääsevänsä Guillaume V:ksi ehkä 2030-luvulla. Henrin isä Jean luopui kruunusta 79-vuotiaana ja hänen äitinsä suurherttuatar Charlotte 68-vuotiaana.

Suurherttua Henri on ollut virassa vuodesta 2000. Luxemburg on parlamentaarinen demokratia, jossa hallitsijalla on lähinnä seremoniallisia tehtäviä. Vuonna 2009 Vatikaani kunnioitti ihmisoikeuspalkinnolla Henrin toimintaa uskonnonvapauden puolesta: suurherttua oli kieltäytynyt uskonsyihin vedoten vahvistamasta parlamentin hyväksymää eutanasialakia. Parlamentti muutti perustuslakia niin, että suurherttuan ei enää tarvitse hyväksyä lakeja, kunhan antaa kansalle tiedoksi parlamentin päätöksen, ja eutanasialaki saatiin voimaan.

Henrillä ja hänen perheellään on kumminkin läjäpäin edustus-, hyväntekeväisyys- ym. seurapiiritehtäviä joissa riittää lehdillä raportoitavaa. Jos ei muuta, niin tikusta asiaa: jokavuotinen etusivun uutinen on suurherttuan ja hänen kuopuksensa Sébastienin yhteinen syntymäpäivä 16. huhtikuuta. Sekin oli paikallisissa lehdissä uutisen arvoista että Paris Match julkaisi kuvareportaasin suurherttuatar Maria Teresasta (L’Essentiel 11.1.2010).

Prinssi Henri avioitui vuonna 1981 kuubalaissyntyisen María Teresa Mestre y Batista-Fallan kanssa. Irlantilaisilla ja intiaanisukujuurilla höystetty espanjalaisalkuinen ylimystöperhe emigroitui Eurooppaan Kuuban vallankumouksen alta. Havannalaiskaunotar ja luxemburgilainen prinssi kohtasivat opiskelutovereina Geneven yliopistossa. Liitto on tuottanut neljä prinssiä (Guillaume, Félix, Louis, Sébastien) ja yhden prinsessan (Alexandra).

palatsi_julkisivu.jpg

Suurherttuan palatsi on rakennettu kaupungintaloksi vuonna 1572. Laajennusosa oikealla on 1700-luvulta mutta sovitettu vasemmanpuolisen vanhan osan espanjalaiseen renessanssityyliin.

Suurherttuaperheen kansansuosio on suurelta osin kestoaurinkoisen ja välittömän suurherttuattaren ansiota. Suurherttuaperhe ei ota itseään turhan vakavasti vaan pyrkii rennon ”tavalliseen” vaikutelmaan. Perheen edesottamukset ovat väliin aiheuttaneet vatsanväänteitä maan konservatiiveille.  Suurherttuaparin ensimmäinen lapsenlapsi, prinssi Louis’n poika Gabriel Michael Louis Ronny de Nassau syntyi puoli vuotta ennen kuin prinssi luopui kruununperimysoikeudesta ja avioitui tyttöystävänsä Tessy Antonyn kanssa. Tapaus kuulostaa nykyajan prinsessasadulta: alle kymmenen tuhannen asukkaan pikkukunnasta kotoisin oleva laatoittajan tytär liittyi yhdessä veljensä kanssa Luxemburgin armeijaan, kohosi korpraaliksi ja palveli kuljettajana NATO:n KFOR-joukoissa Kosovossa, kun prinssi Louis sattui tulemaan vierailulle. Pari vuotta myöhemmin korpraalin arvo vaihtui romanttiseen titteliin Luxemburgin prinsessa Tessy.

Olin hädin tuskin muuttanut Luxemburgiin, kun puhelias naapurin rouva (80+) kävi kimppuun ja kysyi että tiedättehän te suurherttuatar Charlotten. Sanoin että jo vain ja hätäpäissäni kehuin viisaaksi ja kauniiksi. Ei aikaakaan, kun naapurin täti kiikutti minulle kirpputorilta metsästämänsä kuvan Charlottesta. Kuva piti tietenkin virittää seinälle ja kerätä kaveriksi lisää kuvia, kun Charlotte näytti vähän orvolta.

kuva_197.jpg

Suurherttuatar Charlotte on ylitse muiden pikku maan hallitsijakaartissa sekä kansallisena ikonina että historiallisena henkilönä. Charlotte oli Euroopan, ehkä maailman, ainoa kansanäänestyksellä valittu kruunupää, vaikka hänestä ei itse asiassa koskaan pitänyt tulla hallitsijaa.

suurherttuatar_charlotte.jpg

Suurherttuatar Charlotten patsas Clairefontaine-aukiolla on turistien suosima valokuvauskohde. Kuva on otettu pääministerin virkarakennuksen pihalta.

Wienin kongressissa Euroopan suurvallat antoivat Luxemburgin suurherttuan kruunun Hollantia hallitsevalle Oranje-Nassaun kuningassuvulle, joka hallitsi Luxemburgia siihen asti kun Wilhem III (Guillaume III) kuoli vuonna 1890. Hollannin kruunu siirtyi Wilhelmin ainoalle elossa olevalle lapselle, kymmenvuotiaalle prinsessa Wilhelminalle. Luxemburgin keskiaikainen perimysjärjestys ei kuitenkaan tunnustanut naispuolista kruununperijää. Oikeaa sukupuolta oleva perillinen, Nassaun herttua Adolphe, löytyi saksalaisesta Oranje-Weilburgin sukuhaarasta. Hänen poikansa, tuleva Guillaume IV, oli palavasti rakastunut portugalilaiseen prinsessaan Maria Anna de Carmo de Bragançaan. Protestanttisen Nassaun herttuakunnan kruununperijänä Guillaume ei voinut avioitua katolisen prinsessan kanssa mutta, kun isä Adolphesta tuli katolisen Luxemburgin suurherttua, ei avioliitolle ollut esteitä.

Liitosta syntyi kuusi tytärtä. Kun ainoa miespuolinen kruununperijäehdokas oli epäsäätyisestä avioliitosta syntynyt serkku, päätti Guillaume muuttaa kruununperimysjärjestystä niin että tytötkin kelpaavat. Guillaumen kuollessa vuona 1912 tuli vanhimmasta tyttärestä Marie-Adélaïdesta suurherttuatar 17-vuotiaana. Hän oli sitten 1200-luvun ensimmäinen Luxemburgin hallitsija joka oli jopa syntynyt Luxemburgissa. Nuori suurherttuatar joutui onnettomuudekseen ensimmäisen maailmansodan jalkoihin. Saksa miehitti Luxemburgin vuonna 1914 piittaamatta vuonna 1867 solmitun Lontoon sopimuksen suurherttuakunnalle takaamasta puolueettomuudesta tai Marie-Adélaïden vaisuista vastalauseista.

Monogrammeja.jpg

Suurherttuallisia monogrammeja: keskellä suurherttuatar Charlotte;  vasemmalla ylhäällä Wilhelm/Guillaume III, alhaalla Wilhelm/Guillaume IV; oikealla ylhäällä Adolphe, alhaalla Marie-Adélaïde. Monogrammilaatta sijaitsee entisen vapaaehtoissotilaiden kasarmin, nykyisen kansallisarkiston portin pielessä rue du St Esprit’n päässä.

Sodan päättyessä suurherttuatarta arvosteltiin saksalaismielisyydestä ja koko valtakunnan olemassaolo oli vaakalaudalla. Saksa halusi pitää miehittämänsä maapalan, Ranska piti Luxemburgia saksalaismielisenä vihollismaana, Belgia vaati suurherttuakuntaa liitettäväksi omaan Luxemburgin maakuntaansa ja suurherttuakunnan työläiset peräänkuuluttivat tasavaltaa. Marie-Adélaïde luopui kruunusta. Näkemykset maan tulevaisuudesta olivat niin pahasti hajallaan, että asiasta järjestettiin kansanäänestys. Kansalaisilta kysyttiin, halusivatko he jatkaa itsellisenä valtiona vai solmia talousliiton Ranskan tai Belgian kanssa, jos itsellisenä, niin jatkaako suurherttuakuntana vai vaihtaa tasavaltaan, ja jos suurherttuakuntana, niin pitääkö hallitsijasuvun vai vaihtaa senkin. Peräti 78 % halusi jatka suurherttuakuntana ja Charlotten suurherttuattareksi. Vuonna 1919 virkaan astunut Charlotte oli ensimmäinen Luxemburgin hallitsija, joka hallitsi myös letzeburgin kielen.

Toisen maailmansodan alkaessa Saksa tapansa mukaan miehitti Luxemburgin vuonna 1940. Tällä kertaa suurherttuatar hallituksineen lähti maanpakoon välttääkseen epäilyjä saksalaissympatioista. Yksi ministereistä jäi rajalla saksalaisten käsiin mutta muut pääsivät mutkan kautta Lontooseen panemaan pystyyn pakolaishallitusta.

Suurherttuatar perheineen pakeni ensin Ranskaan, sitten Espanjaan ja edelleen Portugaliin josta hänen puolisonsa ja kuusi lastaan pääsivät presidentti Rooseveltin lähettämällä sotalaivalla Yhdysvaltoihin. Charlotte päätyi Lontooseen, josta hän Ranskan vastarintajohtajan kenraali de Gaullen tapaan kannusti BBC:n radiolähetysten kautta kansalaisiaan kestämään sodan koettelemukset. Rooseveltin kutsumana Charlotte kävi puhekierroksella Yhdysvalloissa kertomassa pikku maan kohtalosta. Sodan edetessä myös perhe siirtyi Englantiin. Charlotten puoliso Bourbon Parman prinssi Félix – Charlotten serkku äidin puolelta – ja kruununperillinen prinssi Jean liittyivät brittiarmeijaan vuonna 1942 ja osallistuivat Luxemburgin vapauttamiseen vuonna 1945.

Suurherttua_Jean.jpg

Suurherttua Jean ja hänen univormunsa Diekirchin sotahistoriallisessa museossa.

Sodan jälkeistä aikaa leimasi kansallinen eheyttäminen ja jälleenrakennus, jossa maanpaosta palanneella suurherttuattarella oli keskeinen asema. Tärkein viesti kansalaisille oli, että natsismin uhreja olivat yhtä lailla surmatut juutalaiset, vankilaan tai pakkotyöhön joutuneet vastarintataistelijat, Wehrmachtiin pakkovärvätyt tai karkureiksi ryhtyneet nuorukaiset ja heidän omaisensa sekä liittoutuneiden pommituksissa menehtyneet siviilit.

kansallispaiva2009_odotusta.jpg

Luxemburgissa on 1700-luvulta alkaen juhlittu kansallispäivänä kulloisenkin hallitsijan syntymäpäivää.  Suurherttuatar Charlotten vuonna 1919 alkaneen hallituskauden aikana juhlapäivä oli 23 tammikuuta, keskellä ankeinta talvea. Vuona 1962 tehtiin radikaali veto ja siirrettiin juhlapäivä suotuisampaan ajankohtaan. Kesäkuun 23:s osoittautui niin hyväksi valinnaksi, että siihen kansallispäivä jämähti vaikka hallitsija on vaihtunut jo pariin otteeseen.

Kansallispäivä ei olekaan ihan pikku juttu. Juhlapäivänä, joka on tietenkin vapaapäivä, järjestetään sotilasparaati ja aattoiltana juhlallinen vahdinvaihto palatsin edessä, soihtukulkue  illan pimetessä ja puolen yön tietämissä valtaisa ilotulitus. Paraatikadun Avenue de la Libertén varrelle viritetään liput salkoon ja viikkoa ennen ja siellä ne liehuvat yötä päivää vielä juhlapäivän jälkeiselläkin viikolla.

23_juni_kenkakaupassa.jpg

Kansallispäivä kenkäkaupassa 2012

Ilotulitusrakettien ampumispaikka Pont Adolphe -silta (joka on nimetty suurherttuatar Charlotten isoisän mukaan) suljetaan liikenteeltä hyvissä ajoin. Sillan päihin viritetään valtavat ämyrit, joista soitetaan varta vasten tilattua ilotulitusmusiikkia – hieman vauhdikkaampaa kuin Händelin aikanaan Englannin hoville säveltämät spektaakkelimelodiat. Junat ja bussit ajavat yötä myöten erikoisvuoroja. Kansallispäivän ilotulitusta tullaan katsoman naapurimaistakin eikä syyttä: se ollut vaikuttavin koskaan näkemäni.

kuva_226.jpg

Aattoiltana järjestetään ilmaiskonsertteja vanhan kaupungin toreilla ja lukemattomilla pikkulavoilla, tyyliin jokaiselle jotakin. Kuten aina, virvokkeiksi myydään skumppaa ja olutta katukioskeista. Ilotulitus sujuu rauhallisissa merkeissä, yleisönä niin teinejä, senioreita kuin lapsiperheitäkin. Sen jälkeen alkaa Luxemburgin vappujuhannus eli valtava ihmisjoukko lähtee kierrokselle ylä- ja alakapungin baareihin, joissa juhlinta jatkuu aamun asti. Juhlinnasta jää keskustaan paksu roskamatto ja jonakin vuonna on keskeisimpiä muistomerkkejä pitänyt suojata poliisivartiolla kiipeilykärpäsen pistämiltä juhlijoilta.

Kansallispäivän siirto kesään vaikuttaa niin onnistuneelta, että Suomenkin kannattaisi harkita samanlaista temppua: yhdistetään itsenäisyyspäivä vaikka juhannukseen, niin saadaan edelliseen vähän potkua ja juhannukseksi ohjelmaa myös urbaaneihin ympäristöihin.

kansallispaiva_kortteliravintolassa_2009.jpg

Kansallispäivä kortteliravintolassa 2009

Varsinainen kansallispäivä alkaa juhlajumalanpalveluksella katedraalissa, jonka kellot tuntuvat moikaavan koko päivän. Puolelta päivin ammutaan 101 tykinlaukausta ja jossain välissä ehditään jakaa muutama tuhat ansiomerkkiä (merkkejä tarvitaan paljon, koska niitä saavat kaikki pitkään palvelleet virkamiehet). Iltapäivällä kokoonnutaan seuraamaan paraatia, johon osallistuvat armeijan lisäksi kaikki joilla on jonkinlainen univormu – poliisit, palokunnat, Punainen Risti – ja kaikki joilla on vähänkään näyttämisen arvoista kalustoa. Vaikka ohi ajaa toinen toistaan komeampia tankkeja ja pumppuautoja, pelastuskoirat ja kirves olalla marssivat palomiehet ovat suosikkeja jotka saavat yleisön puhkeamaan taputuksiin.

kansallispaiva2009_ohimarssi.jpg

Kansallispäivän paraati on Luxemburgin armeijan tärkein tehtävä. Jotta kaikki sujuisi mallikepoisesti, järjestetään jo muutamaa päivää aiemmin harjoitusparaati Diekirchin pikkukaupungissa, jonka laidalla on armeijan kotipaikka ja Herrenbergin (tai Haerebiergin) koulutuskeskus.

Sen jälkeen kun Luxemburg demilitarisoitiin vuonna 1867 ja linnoituksen viimeinen varuskunta keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja palasi Preussiin, suurherttuakunnalla on ollut vain muutaman sadan miehen vahvuinen vapaaehtoiskaarti. Vuonna 1948 Luxemburg - kahdesta vahingosta viisastuneena - luopui puoluettomuudesta ja liittyi NATOn jäseneksi. Miniatyyrimaa ei kumminkaan ryhtynyt varustamaan omaa armeijaa vaan luottaa isoveljen apuun. NATOlla on Luxemburgissa huolto- ja logistiikkakeskus ja myös sen AWACS-tutkakoneet on rekisteröity suurherttuakuntaan. Lentävä lautanen niskassa matkaavia AWACS-koneita näkee silloin tällöin pääkaupungin yllä, Findelin lentokenttä kun on hädin tuskin kuuden kilometrin päässä keskustasta.

Kansallispaiva2009_tankki.jpg

Suurherttuakunnan nykyinen vapaaehtoispohjainen palkka-armeijamalli on ollut käytöstä vuodesta 1967. Kokonaisvahvuus on 700 hengen hujakoilla, mukaan lukien soittokunta, lääkintähenkilöstö ym siviilit. Kantahenkilöstö johtaa ja kouluttaa noin 500-päistä vapaaehtoisjoukkoa. Nelivuotinen palvelus aloitetaan 18–25 -vuotiaana. Kapiaisten maksimipalvelusaika on 15 vuotta. Naisia on koko vahvuudesta alle 10 prosenttia.

dscn6553.jpg

Armeijaan voivat pyrkiä EU:n kansalaiset, jotka ovat asuneet Luxemburgissa vähintään viisi vuotta. Rekrytointikarsintaan sisältyy sisältyy fyysisiä ja psykomotorisia testejä sekä matematiikkakoe ja kielikoe – kaikki kolme virallista kieltä! Palvelusajan viimeinen vuosi on työelämävalmennusta. Armeijan koulussa voi suorittaa lukion tai muutamalla alalla ammattitutkinnon. Räätälöityyn ohjelmaan voi sisältyä työnhakuvalmennusta ja harjoittelua sopimustyönantajien palveluksessa. Sotilaskoulutus ja -kokemus on jo sinänsä eduksi työmarkkinoilla. Moni palveluksen päättänyt työllistyy poliisiin tai turvallisuuspalveluihin.

Kansallispaiva2009_soittokunta.jpg

Armeija on varteenotettava kouluttautumisvaihtoehto esimerkiksi maahanmuuttajataustaisille nuorille. Rekrytapahtumien lehti-ilmoituksissa hehkutetaankin ”An der Arméi léiers du deng Limiten z’iwwerwannen an däi perséinlecht Potential z’entwéckelen” eli ”Armeijassa opit ylittämään rajasi ja kehittämään henkilökohtaista potentiaaliasi”. Muutama nuori saa myös kansainvälistä kokemusta. Joitakin kymmeniä luxemburgilaisia vapaaehtoisia lähetettiin 1950-luvulla NATOn joukoissa Korean sotaan, mutta nykyiset nuoret palvelevat lähinnä humanitaarisissa tehtävissä, tällä hetkellä Kosovossa (kuten prinsessa Tessy), Afganistanissa, Bosniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

Kotimaan kamaralla armeija ylläpitää suhteita väestöön muun muassa järjestämällä vuosittain kaikille kiinnostuneille avoimen marssitapahtuman, joka kerää tuhansia osallistujia. Sitkeimmät sissit suorittavat 40 kilometrin marssin, johon sisältyy yöpyminen laavussa.

Joulun alla 2011 kerrottin lehdissä pullaukkokapinasta. Luxemburgilaisiin jopuluperinteisiin kuuluu Pyhän Nikolauksen juhlinta joulukuun kuudentena, joilloin Kleeschen eli Klasu jakaa karkkia ja pullaukkoja (Boxemännercher). Armeijassa olivat pullaukot joutuneet säästötoimien uhreiksi ja alokkaat pitivät älämölöä saavutetun edun saamatta jäämisen takia. Kapinajohtajat saivat lehtitietojen mukaan neljä päivää arestia.

paaesikunta.jpg

Luxemburgin armeijan pääesikunta pääkaupungissa rue Goethella.

Epilogi 2013

Mitä kuuluu 2018

LÄHTEET JA LINKIT

Kreins J-M.Histoire du Luxembourg. Presses Universitaires de France, 2010.

Le Luxembourg se présente: Le Luxembourg à travers les siècles, 2007.

Léif Lëtzebuerger… Charlotte: A royal at war. Written and directed by Ray Tostevin. Grace Productions & Centre national de l’audiovisuel, Luxembourg 2008.

Suurherttuallisen hovin saitti eli kaikki mitä olet aina halunnut tietää Luxemburgin monarkiasta.

Luxemburgin armeija - Lëtzebuerger Arméi

Sitarz Karine. Armée luxembourgeoise: quid de la reconversion des volontaires? Femmes Magazine, Septembre 2010.