Rautakaivoksista call centereihin

29.7.2012                          LINKIT                             LISÄÄ KUVIA

Luxemburgin kaupungin ikoniset rakennukset eivät ole suurherttuan pikku linna ja parlamentti vanhassa kaupungissa vaan niitä vastapäätä Petrusse-joen laakson tuolla puolen sijaitsevat valtion pankin (BCEE) ja teräsyhtiön (ARBED) palatsit.

bcee_ja_vehreytta.jpg

Luxemburg oli jonkin aikaa terästeollisuuden mahtimaa ja vuonna 1952 perustajajäsenenä Euroopan hiili- ja teräsyhteisössä, joka sittemmin laajeni ja syveni Euroopan Unioniksi.

Rautamalmia kaivettiin täällä jo 1700-luvun lopulla mutta heikkotasoinen raaka-aine ei kelvannut kuin valuraudan valmistukseen. Terästeollisuus lähti nousuun 1800-luvulla, kun keksittiin tehokas menetetelmä fosforin poistamiseksi. Nousua riitti 1930-luvun lamaan saakka. Teräksen vientiä edisti vuonna 1859 aluelle pantu rautatieverkko ja liittyminen vuonna 1842 Saksan tulliliittoon – vapaakauppa-EU:n edeltäjiä sekin.

gastauer-claire.jpg

Yvette Gastauer-Clairen veistos Dudelangessa kuvaa raskasta kaivostyötä.

Vuonna 1907 terästeollisuus työllisti 40 % työvoimasta. Maan pohjoisosasta lähti väkeä työnhakuun etelään ”punaisten maiden” alueelle. Kaivosten ja sulattojen ympärille nousi pikkukaupunkeja kuin sieniä sateella: Dudelange, Differdange, Rodange, Schifflange... (Frankin kieleen juontuvat letzen ”-eng”  ja Lohringenin ranskan ”-ange” ovat paikannimipäätteitä kuten suomessa ”–la/-lä”.) Alueen keskus, Esch-sur-Alzetten kaupunki vaurastui ja komistui terästeollisuuden tuotoilla.

Pääkaupungissa terästeollisuuden mahtiaikojen symboli on vuonna 1922 valmistunut ARBED-palatsi. Nimi juontuu vuonna 1911 fuusioituneiden teräsyhtioiden kotipaikoista: Aciéries Réunies de Burbach-Eich-Dudelange eli Burbachin, Eichin ja Dudelangen yhtyneet terästehtaat.

ruusutarha1.jpg

arbed_ikkuna.jpg

Ranskalaisen arkkitehdin René Théryn suunnitteleman barokkivaikutteisen ARBED-palatsin uhkea koristelu ja sittemmin kauniin vihreäksi patinoituneen kuparin – kalliin raaka-aineen – käyttö korostavat terästeollisuuden asemaa maan taloudessa. Historisoiva julkisivu kätkee modernia rakennustekniikkaa: teräsrakenteita ja raudoitettua betonia.

arbed_paatykolmio_1.jpg

Päätykolmion veistokset - Victoria kruunaa Merkuriuksen - ovat toisen ranskalaisen, René Rozet’n käsialaa. Sinne tänne sirotellut maapallot hehkuttavat alan globaalia merkitystä.

arbed_maapallo.jpg

Luxemburgin teräshistoriaa on tallennettu Fond-de-Gras’n kaivoskeskukseen, josta voi matkustaa kaivosjunalla kaivostunnelia pitkin Lasauvagen kaivoskylään. Rumelangen kansallisessa kaivosmuseossa voi tutustua kaivokseen joka kuului maan vaarallisimpiin romahdusherkkien seinämien takia.

mnm_kaivoskaytava.jpg

mnm_varoitus.jpg

Terästeollisuuden toinen huippukausi koitti sodan jälkeen. Vuonna 1950 pikkuinen Luxemburg tuotti runsaat 11 tonnia terästä asukasta kohden, kun määrä maailman suurimmassa tuottajamaassa Yhdysvalloissa oli runsaat 600 kiloa henkeä kohden. 1960-luvulla teräs muodosti puolet Luxemburgin teollisuustuotannosta, kaksi kolmannesta viennistä ja neljänneksen kansantuotteesta. Tuotantomenetelmien tehostumisesta huolimatta työskenteli 1970-luvun puolivälissä yhä 16 % työvoimasta terästeollisuudessa. ARBED oli nielaissut jotakuinkin kaikki pienempänsä, työllisti 24 000 henkeä ja oli maan suurin työnantaja.

1970-luvun talouskriisi käänsi terästeollisuuden laskuun. Viimeinen rautamalmikaivos suljettiin 1981 ja viimeinen perinteinen sulatto vuonna 1997. 1990-luvun alussa terästeollisuus työllisti Luxemburgissa enää 9000 henkeä.

Esch-sur-Alzetten kupeessa sijaitsevaa Belvalin teräteollisuusaluetta muunnetaan parhaillaan kokonaiseksi uudeksi kaupunginosaksi. Pystyssä on jo valtava kauppakeskus ja muutamia uusia asuintaloja. Luxemburgin yliopistolle rakennetaan Belvaliin kampus vanhaa ja uutta yhdistäen. Osa terästehtaan rakenteista jätetään pystyyn maa- ja muistomerkeiksi.

avenue_des_hauts-fourneaux.jpg

Teräshistoriaan viittaavia kadunnimiä Belvaliin nousevassa kaupunginosassa.

Valtion osittain omistama ARBED fuusioitui kansainvälisten yhtiöiden kanssa, ja päätyi vuonna 2006 Arcelor-nimisenä osaksi maailman suurinta Mittal Steel-konsernia. Intialaisen Mittalin perheen hallitseman ArcelorMittalin kotipaikka on Luxemburg, joten teräksellä on yritysverotuksen kautta edelleen tärkeä asema maan taloudessa. Terästuotteitakin valmistetaan edelleen muutamalla paikkakunnalla. ArcelorMittal työllistää yhä lähes 6000 henkeä ja on suurin yksityisen sektorin työnantaja. Globaalisti ArcelorMittal työllistää lähes 300 000 henkeä siitä huolimatta että väkeä on vähennetty siitä alkaen kun lama leikkasi teräksen kysyntää.

arcelormittal.jpg

ArcelorMittalin moderni pääkonttori Luxemburgissa.

Yhtiötä on kritisoitu häikäilemättömästä voitontavoittelusta, jossa teollisuutta siirrellään maailman laidalta toiselle piittaamatta siitä miten vaille työtä jääneiden käy. Täällä Luxemburgissa, samoin kuin Ranskan puolella Lothringenissa on ArcelorMittalia kohtaan suunnattuja mielenosoituksia järjestetty tuon tuosta. Kun samaan aikaan säästetään toimintakuluissa ja aiotaan kasvattaa teräksen tuotantoa, yhtälöä on vaikea ymmärtää. Eräästä luxemburgilaisesta tehtaasta purettiin koneet vaivihkaa yöaikaan kuljetettaviksi Unkariin – ehkä siksi etteivät närkästyneet työläiset ryhtyisi miesvoimin muuttoa vastustamaan. Lama tai ei, johdolle on jaettu avokätisesti bonusmiljoonia. Suurherttuan pikkuveli, jolla on paikka hallintoneuvostossa, nettosi vuonna 2011 kuitenkin vain vajaat 190 000 dollaria

Mittalin perheen omaisuus on kasvanut tähtitieteelliseksi. Laman keskellä vuonna 2009 ilmestyi belgialaisen Nicolas Ancionin romaani ”Mies jonka arvo oli 35 miljardia”, jossa teräsmiesten ahdingosta suivaantunut taiteilija kidnappaa pääjohtaja Lakshmi Mittalin ja kierrättää tätä kaivosseuduilla etsimässä omaatuntoa. Seikkailun päätteeksi maailman neljänneksi rikkain mies pääseen karkuun ja palaa omaan maailmaansa, säikähtäneenä mutta yhä ilman omaatuntoa.

lontoon_olympiatorni1.jpg

Luxemburgin lentokentällä esiteltiin Orbit-tornia julistein.

Vertaansa vailla oleva operaatio ArcelorMittalin julkisuuskuvan pönkittämiseksi oli Orbit-tornihäkkyrän pysyttäminen Lontoon olympialaisiin. New Yorkin Vapauden patsastakin korkeampi, taiteilija Anish Kapoorin ja insinööri Cecil Balmondin suunnitteleman teräsveistos ei voi olla näkymättä kisojen televisioinneissa ja tulee jäämään Lontoon maamerkiksi hamaan tulevaisuuteen. Lontoon kaupunki joutui maksamaan komistuksesta kolme miljoonaa puntaa. ArcelorMittal kertoo satsanneensa 20 miljoonaa. Torniin käytetystä materiaalista 10 prosenttia on Luxemburgissa tuotettua kierrätysterästä.

Terästeollisuus Luxemburgissa jatkuu ainakin jonkin aikaa. Lähes scifiltä kuulostaa vuoteen 2014 jatkuva urakka, jossa ArcelorMittalin tehdas valmistaa teräslevyjä Venetsian tulvapatoja varten. Mooses-hankkeessa sijoitetaan meren pohjaan lappeelleen kymmeniä onttoja teräsportteja. Kun acqua alta uhkaa, portteihin pumpataan ilmaa ja ne nousevat pystyyn suojaamaan kaupunkia - ainakin teoriassa.

Yhtä hurjalta kuulostaa ikkunalasiurakka, joka piti luxemburgissa 1200 henkeä työllistävän Guardian-lasitehtaan käynnissä usean vuoden ajan: Bascharagessa sijaitseva tehdas tuotti 150 000 neliömetriä ikkunalasia Dubaissa vuonna 2010 valmistunutta lähes kilometrin korkuista pilvenpiirtäjää varten. Kyseessä ei ollut mikä tahansa ikkunalasi: materiaalin piti torjua auringon kuumuutta mutta läpäistä valoa, kestää voimakkaita tuulia ja parin kymmenen asteen lämpötilavaihtelua tornin ylä- ja alapään välillä.

uusi_toimistotalo.jpg

Uusi toimistotalo odottaa käyttäjiä Luxemburgin keskustassa.

Muutaman viime vuosikymmenen aikana kaivostyöläiset ja rautakourat ovat väistyneet toimihenkilöiden ja virkamiesten tieltä. Julkinen sektori on suurimpia työllistäjiä: valtiolla on työssä noin 24 000 henkeä ja kunnilla noin 13 000. Luxemburgin kaupunki työllistää 3700 henkeä eli suhteessa asukaslukuun vähemmän kuin Helsinki. Selityksenä on se, että Luxemburgissa terveydenhuolto ja pääosa sosiaalipalveluista tuotetaan yksityisellä tai järjestösektorilla.

Vaikka muitakin toimintoja paikoin yksityistetään, julkisen sektorin asema työllistäjänä ei tunnu vakavasti uhatulta. Useimmissa tehtävissä edellytetään ranskan, saksan ja letzeburgin kielen taitoa. Valtion ja kuntien virastot ovat kielivaatimusten ansiosta toimineet reservaattina, joka tarjoaa työpaikan 42 prosentille työllisistä alkuasukkaista. Kun alkuasukastyövoima uhkaa ehtyä väestön vanhenemisen takia, aiotaan julkisen sektorin virat avata myös ei-luxemburgilaisten haettaviksi. Kielivaatimuksista luopumisesta ei vielä ole tohdittu keskustella.

eurocontrol.jpg

Eurocontrol vastaa Euroopan lentoturvallisuudesta.

Oma toimihenkilösektorinsa ovat EU-instituutiot – esimerkiksi oikeusistuimet, parlamentin pääsihteristö, tilasto- ja käännöstoimistot, investointipankki - jotka työllistävät Luxemburgissa runsaat 12 000 henkeä, tosin valtaosin muita kuin alkuasukkaita. EU:n komission virkamiehiä värvätään jäsenmaista väkilukujen suhteessa. Joukossa pitäisi siis olla luxemburgilaisia kymmenesosa suomalaisten määrästä. Kerrannaisvaikutuksineen – mukaan lukien hyvätuloisten perheiden kulutus asumisesta vapaa-ajan harrastuksiin – EU-virkamiehet ovat kumminkin merkittävä tekijä pikku maan taloudessa.

kirchbergin_tornit.jpg

EU-toimistojen tornitaloja Kirchbergissä.

EU-rakennusten ympärille kohonnut Kirchergin kaupunginosa on myös pankkien ja finanssiyhtiöiden pesäpaikka. Vuonna 1960 Luxemburgissa toimi vain pari kymmentä pankkia. Vuonna 2010 pankkeja oli runsaat 150 ja niissä työntekijöitä runsaat 26 000. Ulkomaisten pankkien houkuttimina on ollut joustava lainsäädäntö ja byrokratia, vapautus reservivarantovelvoitteesta, ulkomaalaisille maksettujen osinkojen ja talletuskorkojen lähdeverovapaus ja tarkoin varjeltu pankkisalaisuus. Finanssisektorista on tullut nyky-Luxemburgin talouselämän tukijalka: tärkein työllistäjä – melkein 20 prosenttia työpaikoista - ja tärkein verotulojen lähde. Vuonna 2010 finanssisektori muodosti lähes 40 prosenttia kansantuotteesta, terästeollisuus enää muutaman prosentin.

deutsche_bank_3.jpg

Deutsche Bankin konttori Luxemburgissa.

Vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin myötä pankki- ja rahoitussektorilta katosi vuodessa tuhatkunta työpaikkaa, kun toimintoja palautettin emämaihin tai ulkoistettiin kaukomaille. Pankkeja myös kaatui, näkyvimmin islantilaisen Kaupthingin Luxemburgin haara. Luxemburgin ja Belgian valtiot lainasivat jälkien siivoojalle, brittiläiselle Blackfish Capitalille 300 miljoonaa, jotta Kaupthing saatiin nostetuksi pystyyn uudella nimellä Banque Havilland ja luxemburgilaiset tallettajat pääsivät taas käsiksi rahoihinsa.

santander_totta.jpg

Eikä se ollutkaan totta… Portugalilaisen Totta e Açoresin konttori Luxemburgissa suljettiin kun pankki päätyi espanjalaisen Santaderin haltuun. Tiloissa toimii nyt uusi pankki jolla on ehkä onnekkaampi nimi: Banco espirito santo. . .

Ranskalais-belgialaisen Dexia-pankin pinnalla pitämiseksi tarvittiin yli sadan miljardin takuut Ranskan, Belgian ja Luxemburgin valtiolta. Vuonna 2008 Dexia teki tappiota kolme miljardia, seuraavana vuonna jo voittoa miljardin verran. Vuonna 2010 Dexialla oli varaa antaa pari miljoonaa euroa bonuksina johtokunnalleen mutta syksyllä 2011 Kreikan finanssikriisi teki pankista lopun. Pankin pääosa kansallistettiin Ranskan ja Belgian haltuun. ”Toksiset” sijoitukset uudelleensijoitettiin roskapankkiin josta koitui Luxemburgin kontolle takuita noin kolme miljardia euroa. Dexian elinkelpoisemmat palaset päätyivät myyntiin. BIL-haaran eli Luxemburgilaisen kansainvälisen pankin (Banque Internationale à Luxembourg) osti Qatarin hallitsijasuvun hallitsema sijoitusyhtiö – paitsi kymmenesosaa joka jäi Luxemburgin valtiolle. Dexiaa pilkottaessa katosi Luxemburgista 1500 työpaikkaa.

dexian_piha1.jpg

Dexia-BIL-pankin pihamaata komistaa kymmenkunta veistosta.

Pankkialaa edustavan ABBL:n (Association des banques et banquiers Luxembourg) puheenjohtaja povasi pari vuotta sitten, että finanssisektori on menettänyt lopullisesti asemansa suurherttuakunnan työllisyyden, talouden ja verotulojen käyttövoimana (L’Essentiel 11.1.2010).

Kriisit eivät kumminkaan tunnu heiluttelevan vuonna 1856 perustettua valtion BCEE-pankkia (Banque et Caisse d’Epargne de l’Etat) jonka komeaa pääkonttoria monet turistit luulevat suurherttuan palatsiksi. Finanssikriisin aikana BCEE:n -  kodikkasti Säästökassan (Spuerkeess) - talletukset kasvoivat ja kannattavuus parani.

spuerkeess.jpg

Nykyajan elinkeinoja on myös logistiikka, vaikka talouskriisi on verottanut kuljetusalankin kannattavuutta. Luxemburgin kaupungin ominaispiirteitä on lentomelu. Lentokenttä Findel on noin kuuden kilometrin päässä keskustasta ja koneet tuntuvat lähes viistävän BCEE-pankin torneja.

pankki_ja_lentokone.jpg

Äänekkäimpiä ovat Cargoluxin raskaat jumbojetit. Pahiten altistuneiden kaupunginosien asukkaat voivat hakea avustusta ikkunaremonttiin. Cargoluxin rahti sortteerataan valtavassa logistiikkahallissa, jonka kautta kulkee noin 700 000 tonnia tavaraa vuodessa. Hommaa pyörittämään tarvittiin ennen talouskriisiä runsaat 1500 työntekijää, nykyään hieman vähemmän. Vuonna 2010 EU langetti yhdelletoista lentorahtiyhtiölle kaikkien aikojen suurimman hintakartellisakon, 800 miljoonaa euroa. Joukossa oli myös Cargolux, jolle maksettavaa lankesi 80 miljoonaa. Vuonna 2011 valtion lentoyhtiö Luxair myi 35 % Cargoluxista Qatar Airwaysille – sattumoisin noin 80 miljoonalla.

cargolux4.jpg

cargolux_koneita.jpg

Samoihin aikoihin perustettiin Qatarin valtionpankin haarakonttori Luxemburgiin ja avattiin uusi lentoreitti Doha-Luxemburg, mikä anta aihetta uumoilla että Luxemburgista on kehittymässä islamilaisen finanssialan sillanpääasema Euroopassa. Lainsäädäntöä onkin päivitetty siten että Luxemburgiin on mahdollista perustaa sharia-sääntöjä noudattavia sijoitusrahastoja, jotka eivät esimerkiksi sijoita alkoholijuomia tuottaviin yrityksiin.

Findelin lentokentälle puolestaan puuhataan taide-esineiden ja luksustavaroiden verovapaata välivarastoa Luxemburgin valtion ja sveitsiläisen yhtiön rahoituksella. Arvotavaroiden liikuttelu on ilmeisesti tuottavaa toimintaa eikä ihan pienimuotoistakaan koska luvassa on satakunta työpaikkaa.

Rautatieyhtiö CFL:n (Société Nationale des Chemins de Fer Luxembourgeois) ja ArcelorMittalin mutama vuosi siten perustettu yhteisyritys CFL-Cargo kuljettaa vuosittain rahtia runsaat seitsemän miljoonaa tonnia. Rahtikeskus Bettembourgissa on ”rautatie-moottoritien” (autoroute ferroviaire) solmukohta, johon rekat roudaavat Etelä-Ranskaan matkalla olevia kontteja siirrettäväksi pitkiksi letkoiksi veturin häntään. Kun ArcelorMittalin teräskuljetukset tyrehtyivät laman takia, haasteeksi muodostui normaalisti liikenteessä olevien neljän tuhannen tavaravaunun sijoittaminen: parkkitilaa jouduttiin vuokraamaan  naapurimaista.

Jokirahdilla on Luxemburgissa ikiaikaiset perinteet. Moselia pitkin toimi roomalaisten varuskuntien huolto viinikuljetuksia myöten. Luxemburgin keskiaikaiset linnat on tyypillisesti rakennettu kukkulalle joen mutkaan, jossa rahtilaivat oli helppo pysäyttää veronkantoa varten. Nyky-Luxemburgin rahtisatama on Mertertissä. Moselia pitkin jompaankumpaan suuntaan kulkee Grevenmacherin sulun kautta noin 10 miljoonaa tonnia jokirahtia vuosittain: hiiliä, malmeja, raskaita metallituotteita ja viljaa. Euroopan maanteiden tukkoisuus, polttoainekustannukset ja ympäristönäkökohdat saattavat tulevaisuudessa vahvistaa jokirahdin asemaa.

Luxemburgin monikansallinen väestö on yksi mahdollinen kasvualusta uusille toimialoille kuten puhelinpalveluille. Maassa toimii useita call centereitä ja keskellä lamaa avattiin ainakin yksi uusi muutaman kymmentä henkeä työllistävä palvelu. Palkat eivät ole kilpailukykyisiä kaukomaihin verrattuna mutta valttina on hyvin koulutetun monikielisen työvoiman saatavuus ja paikallistuntemus – Euroopassa toimivat firmat saattavat arvostaa henkilöstöä, joka osaa arvata kohdalleen soittajien asuinmaat.

pole_nord.jpg pankkimies.jpg

Invik-pankki sijaitsee rakennuksessa nimeltä Pole Nord eli Pohjoisnapa. Paikalla oli satakunta vuotta sitten saman niminen ravintola. Pankkimiehen patsas on Kirchbergin maamerkkejä.

Finanssikriisi osoitti kouriintuntuvasti kuinka riippuvainen Luxemburgin talouselämä on pankki- ja rahoitussektorista. Keinoja talouden monipuolistamiseksi on peräänkuulutettu mutta järin vakuuttavia temppuja ei vielä ole esitetty.

Luxemburgin kauppakamarin ja PricewaterhouseCoopersin julkaisema kirjanen ”Luxembourg: Where else?” promoaa suurherttuakuntaa sillanpääasemaksi ulkoeurooppalaisille yrityksille. Houkuttimina hehkutetaan sijaintia EU:n sydämessä, talouselämän ja viranomaisten hyviä suhteita, panostusta tutkimukseen ja innovointiin sekä hyviä rahoitusmahdollisuuksia.

Moni kansainvälinen yritys onkin sijoittanut Euroopan alueen pääkonttorinsa Luxemburgiin hyötyäkseen edullisesta yritys- ja arvonlisäverotasosta – esimerkkeinä vaikkapa Amazon ja eBay. Visan maksujärjestelmä V-Pay ja eBayn maksuliikenteestä vastaava PayPal on rekisteröity Luxemburgiin minkä johdosta suurherttuakunta sijoittuu verkkokauppatilastoissa kärkipäähän ikään kuin täällä oltaisiin vallan hurahtaneita nettishoppailuun.

bourse_de_luxembourg2.jpg

Luxemburgin pörssin pääovi uhkuu kultaa.

Joulun alla 2009 kerrottiin lehdissä Lakshmi Mittalin miniän Megha Mittalin ostaneen konkurssin partaalta saksalaisen Escada-vaatefirman, jolla on eri maissa pari tuhatta työntekijää. Luxemburgissa odoteltiin uuden omistajan siirtävän tavaramerkkinsä tänne perustettavaan holding-yhtiöön. Yhdeksi suurherttuakunnan talouden vahvistamistempuksi keksittiin nimittäin tavaramerkkien kalastelu. Pari vuotta sitten säädetty laki antaa verovapauden 80 prosentille tekijänoikeuksiin ja tavaramerkkeihin perustuvista tuloista. Jos maahan saadaan houkutelluksi riittävän suuria tavaramerkkejä, verotettavasta 20 prosentista pitäisi kilistä mukavasti killinkejä valtion kassaan.

Vuonna 2009 holding-yhtiöitä oli noin 9000. Kun ne eivät tarvitse infrastruktuuripalveluita eivätkä juuri työvoimaakaan, ovat niiden maksamat verot lähes ”ilmaista” rahaa. EU:n komissio on kumminkin ollut sitä mieltä, että Luxemburgiin asettuneilla holding-yhtiöillä pitäisi olla maassa myös jotain toimintaa. Vuonna 2010 kerrottiin lehdissä että italialaiset muotigurut Dolce ja Gabbana olivat joutuneet kotimaassaan tilille veronkierrosta Luxemburgiin perustetun holding-ytiön kautta.  Italian viranomaiset olivat ilkeyksissään komission kanssa samaa mieltä siitä että osoite ei riitä kotipaikan perusteeksi.

bourse_de_luxembourg_lehma_co1.jpg

Luxemburgin pörssin eläimelliset ovenkahvat.

Finanssisektorin ja kansainvälisten firmojen rinnalla Luxemburgille on ominaista pienyrittäjyys. Toki pienyritykset ovat niin täällä kuin muuallakin heikoilla kun kansantalouden pyörät hidastuvat. Vuonna 2010 tehtiin Luxemburgissa ennätysmäärä konkursseja, runsaat 900. Suurin osa oli enintään viisi henkeä työllistäviä pienyrityksiä, tyypillisesti pikkukauppoja ja sekalaisia palveluntuottajia. Pienyritysten määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä mutta toisaalta trendi on pienestä kohti keskisuurta: kun työntekijöitä yritystä kohden oli 40 vuotta sitten keskimäärin neljä, on keskimäärä nykyään pari kymmentä.

Epilogi 2013

Mitä kuuluu 2018

LÄHTEET JA LINKIT

Philippart R. Le palais de l’ARBED. 2011.

Ancion N. L’homme qui valait 35 milliards. Luc Pire, 2009.

Luxemburgin kaivosmuseo - Musée National des Mines de Fer Luxembourgeoises

Spuresnsuche. Inustrietourismus im Süden Luxemburgs. Fondation Bassin Minier, 2009.

Pagliarini L & Klein D. Jean-Pierre Bausch: mineur, bourgmestre et député. Editions du MNM, 2010.

Le Luxembourg sidérurgique. 8 films autour de l'acier. Centre national de l’audiovisuel, 2004.