Hyvä ruoka, parempi mieli

22.8.2012                            LINKIT                                             

Luxemburgin kaupungista on helppo löytää ravintoloita joissa hinta-laatusuhde on kohdallaan, joihin useimmiten mahtuu ilman pöytävarausta ja joista ei yleensä tarvitse poistua pettyneenä. Palvelutarjonta on runsaimmillaan arkisin päiväsaikaan, kun kaupungissa vilisee työlounastajia ja kokousmatkailijoita, ja vähimmillään sunnuntai-iltaisin, kun retkipäivän päätteeksi maittaisi jonkun muun tekemä ruoka.

villa_deste.jpg

Luxemburgista löytyy myös tasokkaita ravintoloita ja suurherttuakunnalla on ollut jonkinlaisen gastronomisen keitaan maine sillä perusteella että täällä on Michelin-tähden saavuttaneita ravintoloita neliökilometriä kohden enemmän kuin missään muualla: toista kymmentä, joskaan kaikki eivät jaksa koko aikaa sinnitellä tähtijoukossa. Vanhan kaupungin ”pohjalla”, Grundin kaupunginosassa sijaitseva Mosconi on kuulemma ainoa italialainen kahden tähden ravintola Italian ulkopuolella. Hintataso - ja se että varaus pitäisi tehdä viikkoja tai kuukausia etukäteen - ei ole tähtiravintoloihin houkutellut. Lähes Belgian rajalla sijaitseva La Gaichel tuli kokeilluksi, kun sattui kohdalle, tosin brasserien puolella joka on kiinni vain tähden syrjässä. La Gaichelin hotellissa voi viettää gastronomisen täysihoitoviikonlopun kahteen henkeen 390 eurolla.

auberge_de_la_gaichel.jpg

Kymmenen kilometrin päässä pääkaupungista Frisangen kylässä sijaitsevan Léa Linster-ravintolan chef voitti Bocuse d’Or -kokkikilpailun vuonna 1989 ja on nykyään gastronomian monitoiminainen ei vain Luxemburgissa vaan myös Saksassa: keittokirjoja, ruokakolumneja, kokkausohjelmia televisiossa, tähtiravintolan ohella pari vaatimattomampaa paikkaa, kokkikoulu ja hiljattain avattu herkkukauppa kivenheiton päässä suurherttuan palatsista.

lea_linster.jpglinsterin_herkku.jpg

Asuinpaikastani kilometrin säteellä löytyy pitkälle toista kymmentä hyvää ruokaravintolaa. Tilanne on huomattavasti parempi kuin Helsingissä, jossa asun keskellä tiheintä ravintolakeskittymää mutta en silti kelpuuta ruokapaikakseni kuin hädin tuskin puoli tusinaa.

Ikävää täällä Luxemburgissa on se, että tilanne muuttuu koko ajan armottoman kilpailun takia: neljässä vuodessa on kadonnut neljä kantaravintolaa. Ranskalais-italialainen kantis myytiin ilmeisesti chefin ikääntymisen takia. Bisnestä jatkava nuoripari ei saanut kohdalleen sen paremmin keittiön kuin salinkaan toimintaa, joten paikka putosi listalta. Libanonilainen ravintola, jossa oli hauska tilata maisteltavaksi niitä näitä pikku kipoissa, meni konkurssiin. Keskustan parhaalle pizzapaikalle taisi tulla likviditeettiongelmia, koska pizzanpäällisten laatu romahti. Paikan on nyt ottanut haltuun portugalilainen yrittäjä joka ei ymmärrä valita vanhan italialaisen ja uuden portugalilaisen menyyn välillä, vaan yrittää tarjota molempia, mikä ei tietenkään onnistu.

libanonilainen1.jpg

Järkyttävin oli viimeisin tapaus, kun ravintolaelämämme kivijalka, italialainen Villa d'Este Pulvermühlin kaupunginosassa pani lapun luukulle. Paikallisten italialaisten suosima ravintola on sen verran syrjässä että olisimme tuskin löytäneet sinne ilman entisen kollegan suositusta. Hyvän ruoan lisäksi paikan valttina oli, että se oli aina auki, joka päivä ja niin jouluna kuin pääsiäisenäkin. Sunnuntailounaalle oli hauska kävellä pitkin Petrussen laaksoa ja Alzetten vartta ja toiset pari kilometriä takaisin ruokaa sulatellen. Kunnes eräänä sunnuntaina ovessa oli tyly ilmoitus ”olemme kiinni”, ilman selitystä. Ja kiinni on paikka pysynyt, toistaiseksi vailla merkkiä toiminnan jatkumisesta.

villa_deste1.jpg

Onneksi kotinurkilla on jäljellä vielä espanjalainen Chez Rafael, jonka tapasannosten maisteleminen korvaa hyvinkin päivällisen, kreikkalainen Athena, jonka lammas on niin luotettavan hyvää että harvoin tulee tilatuksi muuta, ja hieman kauempana portugalilainen La Gamba, jonka valkosipulin kanssa grillatujen jättikatkarapujen kaverina on vaarallisen hyviä omatekoisia perunalastuja.

la_gamba.jpg

La Gamba käpylöityvässä työläiskaupunginosassa Bonnevoiessa.

Turistit yleensä löytävät Luxemburgissa tien Place d’Armes-aukiolle, joka on ravintoloineen, terasseineen ja soittolavoineen vanhan kaupungin ”olohuone”. Café Français pienen hotellin yhteydessä tarjoaa nimestään huolimatta myös perinteistä luxemburgilaista ruokaa. Haaltuneen vihreät samettisohvat ja swing-musiikki vetävät puoleensa myös kypsään ikään ehtinyttä alkuasukasväestöä. Académiessa aukion vastakkaisella laidalla voi niin ikään nauttia luxemburgilais-ranskalaista ruokaa kohtuulliseen hintaan. Nimi viittaa toisen kerroksen salia somistaviin maalauksiin. Pohjakerroksen sisustus on niin tyylitön ettei ruokakaan maistu. Académiesta ruokaa saa poikkeuksellisesti koko päivän, ei vain lounas- ja päivällisaikaan.

Joku aika sitten kaupunki päätti kohentaa Place D’Armesin ulkoasua harmonisoimalla terassien aurinkovarjojen ja kalusteiden värit: sallittuja ovat vain antrasiitin harmaa, beige ja valkoinen. Vastoin odotuksia ravintoloitsijat eivät nousseet kapinaan moisen päsmäröinnin takia vaan lähtivät joukolla mukaan. Nyt on menossa ensimmäinen harmonisoitu kesä ja kokemukset ovat niin myönteisiä, että samaa linjaa aiotaan jatkaa muissakin terassikeskittymissä. Värien odotetaan vaihtuvan omaan tahtiinsa kun kalusteita uusitaan parin-kolmen vuoden välein. Kaupunki tukee hankinnoissa jos sponsorit pitävät kiinni omista väreistään.

PlacedArmes.jpg

Place d’Armesin laidalla on myös McDonalds ja sen belgialainen kilpailija Quick. George Orwell kertoi 30-luvun arkielämää dokumentoivassa raportissaan ”The road to Wigan Pier” miten laman kourissa kärvistelevät työläisperheet tuhlasivat vähiä rahojaan lohturuokaan, fish ad chips – tai ainakin chips - terveellisen ja edullisen puuron sijasta. Jotain samantapaista tapahtui vuonna 2009 jolloin finanssikriisi ajoi julkisia ja yksityisiä talouksia säästöliekille. Ajan merkeistä huolimatta Quick laajensi hampurilaisketjuaan suurherttuakunnassa ja oli yksi harvoista yrityksistä, joissa syntyi uusia työpaikkoja.

quick.jpg

Turistien ja luxemburgin trendikkään asujaimiston suosima ravintolapesäke kaupungin vanhimmissa rakennuksissa suurherttuan palatsin takana tunnetaan nimellä ”Ilôt gastronomique” eli ”herkuttelukortteli”. Tarjolla on ainakin luxemburgilaista (Am Tiirmschen eli "tornin tykönä" ja Kniddelkinnek eli "mykykuningas"), italialaista, elsassilaista ja ranskalaista eikä hinta-laatusuhdekaan ole pahasti vinksallaan, mutta jostain syystä herkuttelutehdas ei vain viehätä.

ilot.jpg

Ravintoloita löytyy keskiaikaisen korttelin ulko- ja sisäpuolelta, kadun tasosta ja romanttisten portaikkojen päästä.

Hieman syrjässä herkkukeitaasta on konstailematon ruokaravintola Um Dierfgen, jonka tunnuslause ”Well et gudd ass!” tarkoittaa jotakuinkin ”hyvä ruoka, parempi mieli”. Kinkut, hevosenpihvit sun muut munuaiset tulevat kulman takaa ravintoloitsijan isän lihakaupasta Boucherie Berg Koenig.  Isän valmistamaa ja pojan paistamaa verimakkaraa ei ole voittanutta!

um_dierfgen.jpg

Toinen oiva paikka on entisen hienon, nykyisen nuhjuisen mutta edelleen kalliin Grand Hotel Cravatin brasserie, jonka alkuasukaseläkeläiset valtaavat viikonloppuisin lounasaikaan.  Listalla on joka päivä yksi luxemburgilainen perinneruoka, jonka päälle saa pariin kymppiin kahvin tai palan torttua. Cravatin tartarpihvi on pieni ohjelmanumero: tarjoilija roudaa saliin kupollisen raastettua fileetä ja työkalupakin, kaataa kuppoon niitä näitä, sekoittaa tarmokkaasti ja tuo asiakkaalle nokareen maistettavaksi: onko hyvä näin vai lisätäänkö ripaus jotain?

p1100602.jpg

Grand Hotel Cravat loistaa yössä katedraalin vierellä.

Luxemburgin ruokalamaisemaan kuuluvat myös konditoriat, joiden makeat ja suolaiset herkut ovat myös silmänruokaa. Namur on perheyritys kuudennessa polvessa. Nimi ei liity Belgian Namuriin – ainkaan suoraan. Nicolas Namur lähti Luxemburgista siirtolaiseksi Kaliforniaan kultakuumeen aikoihin ja perusti sinne konditorian. Yhdysvaltain sisällissodan alkaessa hän palasi tietoineen ja taitoineen kotimaahan.

hn_namur.jpg

Kuva: HN

tomaatit.jpg

kahvi.jpg

Kaempff-Koehlerin konditorian ohessa on myös pieni juusto- ja viinikauppa. Oberweis on puolestaan tunnettu myös hyvistä lounassalaateista ja täytetyistä sämpylöistä joita saa muun muassa rautatieasemalta. Kaupungin etelälaidalla Cloche d'Orissa Oberweisilla on tuotantolaitos, myymälä ja ravintola.

Luxemburgissa ei koskaan voi olla varma siitä, mitä saa kun tilaa ”kahvin”: espresson tai tavallisen kahvin, sokerilla ja valkaisuaineella tai ilman mutta usein piparkakun kera. Piparit, speculoos, on omaksuttu Belgian kautta Hollannista. Latten nimi on täällä lait russe eli ”venäläinen maito”.

Omaa luokkaansa on Bistrot de la Presse vastapäätä suurherttuan palatsia ja parlamenttia. Asiakaskunta on kolmijakoista: terassilla turisteja – tietenkin, kun ollaan suurhertuakunnan turistisimmassa hotspotissa, baaritiskillä journalisteja – koska vastapäätä on parlamentti ja samassa talossa Luxemburgin julkisen sanan neuvosto, ja salissa kanta-asiakkaita, jotka tuntevat sekä toisensa että tiskin takana vuorottelevat omistajat Heidin ja Ossin. Ovensuupöydässä päivystää varhain vanhentunut pariskunta, jolle bistron kesälomaviikot ovat varmaankin kidutusta.

Pressibistro on oiva paikka kuunnella letzeburginkielistä rupatusta. Luxemburgin erikoisia kielioloja kuvastaa poistuvalle asiakkaalle huudeltu toivotus: ”Ciao, merci, schöne weekend!” Bistrossa voi nauttia arkisin lounasaikaan päivän annoksen ja muulloin erinomaisen ruokaisia salaatteja tai voileivän, tartine, joka on pari lautasen kokoista siivua limppua ja päällä tilauksen mukaan tuhti siivu maalaispateeta tai keko kinkkua. Lisukkeena saattaa olla pari cocktailkurkkua, vähän kuin ne kaksi tomaattilohkoa jotka ennen vanhaan tekivät suomalaisissa ruoka-annoksissa salaatin virkaa.

bistro_de_la_presse1.jpg

Kielellis-sosiologisen tarkkailupaikan ja kelpo ruokapaikan lisäksi Heidin ja Ossin paikka on Luxemburgin isänmaallisin bistro. Seiniä peittää kokoelma suurherttuaperheen eri sukupolvia eri aikoina esittäviä valokuvia ja tiskin takana nököttää suurherttuatar Charlotten rintakuva pääsiäisnoitakokoelman keskellä. Valikoima suurherttuaperheen nimikortteja kertoo, että naapurit ovat pistäytyneet lasillisella. Suhteita on Euroopankin tasolla: kivenheiton päässä sijaitseva EU-parlamentin tiedotustoimisto on järjestänyt bistrossa tapahtumia ”L’Europe au comptoir” eli ”Eurooppa baaritiskillä”, joissa kansalaisilla on mahdollisuus keskustella MEPpien kanssa päivänpolttavista aiheista.

bistro_de_la_presse2.jpg

Pääkaupungin ulkopuolelle ei usein tule lähdetyksi pelkästään syömään mutta retkien yhteydessä on löytynyt jokunen suosikkipaikka muualtakin maasta. Hauska kokemus oli ”kulinaarinen tori” Mondorfin kylpyläkaupungissa Ranskan rajalla. Paikalliset ravintolat tarjoavat kojuissaan pikkuannoksia, jotka ovat niin huokeahintaisia että yhden ravintola-aterian hinnalla pystyy kokeilemaan monen ravintolan tarjontaa. Markkinointiyhteistyö ilmeisesti hyödyttää kaikkia osallistujia koska tapahtuma järjestetään vuosittain kesäkuussa.

marche_culinaire.jpgmarche_culinaire_de_mondorf-les-bains.jpg

Mondorfista tuli kylpylämatkailun kohde 1840-luvulla, kun suolaiseen ruohoon mieltyneet lehmät johtivat mineraalipitoisen kuuman lähteen jäljille. Suuren puiston laidassa sijaitsevan ylellisen kylpylän vesi nousee lähes 900-metrisestä porakaivosta. Paikkakunnan vetonaulana on myös Luxemburgin ainoa pelikasino.

Pääkaupungissa avattiin vuonna 1880 kasino, joka tunnettiin vitsikkäällä nimellä Casino bourgeois eli ”porvarikasino”. Kasinolla perustettiin vuonna 1898 Matkailuyhdistysten kansainvälinen liitto (Alliance Internationale de Tourisme). Kasinotoiminta päättyi 1950-luvulla. Luxemburgin ensimmäisenä kulttuuripääkaupunkivuotena 1995 rakennus kunnostettiin näyttelykäyttöön ja omistettiin vaihtuville nykytaidenäyttelyille.

kuva_016.jpg

Vuonna 2010 Casinon neonvalokrirjaimet nyrjähtivät kaaokseksi osana ranskalaisen Bruno Peinadon näyttelyä – ja jäivät silleen (yllä). Uudempi neonteksti huomauttaa että kaikki taide on aikanaan ollut nykytaidetta.

mcdonalds.jpg

Avenue de la Garella on yksi suurherttuakunnan kahdeksasta McDonalds-ravintolasta.

Epilogi 2013

Mitä kuuluu 2018

LINKIT

Ravintolahakemistoja:

www.gastronomie.lu

www.resto.lu