Affaire Bommeleeër

30.9.2012                            LINKIT                                   AMMATTILIITTOJEN MARSSI

Luxemburgin poliittinen elämä toisen maailmansodan jälkeen on ollut koko lailla väritöntä lukuun ottamatta Bommeleeër-tapausta, joka piti suurherttuakunnan varpaisillaan vuoden ajan 80-luvulla ja jonka tausta on yhä erinomaisen hämärä. Kyseessä on 18 pommiattentaattia pääkaupunkiseudulla, huhtikuusta 1985 maaliskuuhun 1986, kohteina muun muassa RTL-televisioyhtiötä palveleva voimalinja, Hollerichin kaasulaitos, Findelin lentokentän tutkalaitteet, puhelinkaapelit, poliisiasemat, oikeuspalatsi, Kirchbergin EY-rakennukset, Wort-sanomalehden pääkonttori ja pääkaupungin vetovoimaisin nähtävyys Bockin kasematit. Pomminheittäjä tai –heittäjät pitivät tarkkaan huolta siitä, että seurauksena oli hälyä ja hämminkiä mutta ei henkilövahinkoja.

Tekijöistä ja motiiveista ei saatu tolkkua vuosikymmenten poliisitutkimuksista huolimatta. Kun attentaatteihin ei tuntunut liittyvän poliittisia vaatimuksia tai poliittista liikehdintää, alettiin jälkiä etsiä sylttytehtaalta eli Luxemburgin poliisin ja salaisen palvelun piiristä. Jossain vaiheessa pantiin viralta yksi poliisipäällikkö mutta rikossyytteitä ei nostettu todisteiden puutteessa.

kuva_016.jpg

Bommeleeër-mysteeriä on ollut ratkaisemassa myös Luxemburgin suosituin sarjakuvasankari Superhjemp.

Kunnes nyt - lähes 30 vuotta myöhemmin - todisteita on saatu kokoon niin paljon että syytteeseen joutuu kaksi poliisia, jotka 80-luvulla palvelivat erikoisyksikössä, jonkinlaisessa karhukoplassa. Alempi oikeusaste totesi jo vuoden 2012 alussa että todisteet riittävät prosessin käynnistämiseen. Yllättäen ilmaantui kuitenkin todistaja, josta kukaan ei ollut kuullut neljännesvuosisataan. Yksi pommiattentaateista kohdistui EY:n konferenssikeskukseen, joka oli väärällään poliiseja jonkinlaisen poliisikonferenssin takia. Rakennuksen edustalla räjähtäneen pommin uskottiin heitetyn ohi ajaneesta autosta. Epäilykset alkoivat kuitenkin kohdistua ensimmäisinä räjähdyspaikalle ehtineisiin poliiseihin. Yllätystodistaja, joka työskenteli konferenssikeskuksessa teknikkona, vakuuttaa nyt etteivät poliisit voi olla syyllisiä, koska hän oli heidän seurassaan kahvilla kun pommi räjähti. Pamauksen kuulutaan kolmikko ryntäsi yhdessä kadulle vannoo yli seitsemänkymppinen todistaja. Miksi todistaja ilmaantui vasta nyt? Koska kaikkina näinä vuosina ja tapahtuman saamasta julkisuudesta huolimatta teknikko ei tiennyt että syytteessä olivat hänen kahvikaverinsa. Tämän hän hoksasi vasta nyt sattumalta surffatessaan netissä.

pommi_katedraalin_aukiolla.jpg

Katutaidetta katedraalin nurkilla.

Bommeleeër-juttu siirtyi ylemmälle oikeusasteelle, joka päätti kesällä että oikeuskäsittely käynnistetään. Yllätystodistajan lisäksi jutussa on muitakin kummallisia piirteitä kuten se, että kymmeniä juttuun liittyviä asiakirjoja on lähetetty Yhdysvaltoihin CIA:n tutkittaviksi ja sille tielleen ne ovat jääneet eli osa todistusaineistosta on hukassa.

Pääosin Luxemburgin poliittinen elämä muistuttaa paikallispolitiikkaa sikäli, että kaiken maailman lillukanvarsia raportoidaan lehdissä laajasti ja kansanedustajien – joita on vain 60 – on helppo saada mediajulkisuutta.

eduskuntatalo.jpg

Parlamenttitalo sijaitsee suurherttuan palatsin vieressä.

Muuan kotiseutukirjailija hehkutti että luxemburgilaisessa kansanvaltamallissa keskushallinto on lähellä ruohonjuurta. Menestyminen pyöräilykilpailussa avaa oven parlamenttiin. Terveysministerin pätevyyteen riittää leipurin ammattitutkinto ja paikallisen keilailuseuran puheenjohtajuus sinkoaa nousujohteiselle uralle kohti pääministeriyttä.

csv_dir_wielt_ar_zukunft.jpg

Kristillissosialistit (CSV eli Chrëschtlech Sozial Vollekspartei) ovat hoidelleet asioita Luxemburgissa koko sodanjälkeisen ajan. Yhtä lukuun ottamatta kaikki pääministerit ovat olleet kristillissosialisteja. Ainoa poikkeus, keskustaoikeistolainen Gaston Thorn harjoitteli Luxemburgin pääministerinä 1970-luvulla ja päätyi 1981 EU:n komission puheenjohtajaksi.

Viime eduskuntavaaleissa vuonna 2009 CSV sai 26 paikkaa, sosialistit (LSAP eli D’Sozialisten ) 13, keskustaoikeisto (Demokratesch Partei) 9 ja vihreät (déi Gréng) 7 paikkaa. Tilanne ei edellisistä vaaleista juuri muuttunut, CSV:n asema vain hieman vahvistui kahden muun kärkipuolueen kustannuksella.

Hallituskumppanina CSV:llä on ollut vuoroin sosialistipuolue – kuten nyt – vuoroin keskustaoikeisto. Pääministerinä on ollut vuodesta 1995 eli lähes kaksi vuosikymmentä Jean-Claude Juncker, jonka juuret ovat terästyöläisten syvissä riveissä. Vuonna 2011 tehdyssä poliitikkojen suosiota mittaavassa kyselyssä Jean-Claude Juncker oli kärjessä kaukana muista, vastaajien arvion mukaan maan pätevin valtiomies. juncker.jpg

Edellinen pääministeri Jacques Santer pysyi virassa kymmenkunta vuotta ennen kun ryhtyi hänkin EU:n komission puheenjohtajaksi. Jean-Claude puolestaan toimii joutoaikoinaan euromaiden valtiovarainministerien yhteistyöelimen puheenjohtajana. Lissabonin sopimuksen astuessa voimaan hänestä melkein tuli EU:n presidentti, mikä olisi ollut vielä komeampaa kuin komission puheenjohtajuus. Jäsenvaltiot olivat yksissä tuumin valmiit valitsemaan presidentiksi Mr Euron mutta Ranskan kauhukakara Sarkozy pani ankarasti hanttiin. Niinpä EU:n presidentiksi valittiin belgialainen haikurunoilija Herman Van Rompuy.

Jean-Clauden Junckerin arvostusta kuvastaa se että hän on ainoana kansan edustajana saanut muotokuvansa suurherttuan palatsia ja parlamenttia vastapäätä sijaitsevan Bistrot de la Pressen seinälle, jota muutoin peittävät suurherttuaperheen eri sukupolvia edustavien jäsenten kuvat.

Ranskan ja Luxemburgin suhteissa ovet paukkuivat muutenkin Sarkozyn kauden viimeisinä vuosina. Vuonna 2009 Sarko parjasi Luxemburgia veroparatiisiksi, vaikka suurherttuakunta yritti parhaansa mukaan solmia tiedonvaihtosopimuksia eri maiden kanssa päästäkseen pois OECD:n mustalta listalta. Vuonna 2010 koko Eurooppa ja puoli Ranskaa kritisoi Sarkoa romanien karkotuskampanjan johdosta. EU:n oikeusasioista vastaava komissaari, luxemburgilainen Viviane Reding älähti, kun paljastui että Ranskan keskushallinto ohjeisti kuntia ahdistelemaan aktiivisesti romaneja. Sarkozy vastasi että perustakoon sitten Luxemburg vastaanottokeskuksen romaneja varten.

Sarkozyn puoluetoveri kansanedustaja Philippe Marini tokaisi että hänestä olisi parempi jos Napoleon III ja Bismarck olisivat päätyneet toisenlaiseen ratkaisuun Lontoon sopimuksessa vuonna 1867 ja Luxemburgia ei enää olisi olemassakaan. Tästä meni suurherttuakunnassa herne nenään ja pääministeri Juncker vaati anteeksipyyntöä. Ranskan pääministeri Francois Fillon ehti hätiin ja pyysi anteeksi Ranskan kansan puolesta, mikä oli hyvä koska tiedä häntä mihin tilanne olisi kulminoitunut …

eurooppatahtia_2009.jpg

Vuoden 2009 Eurooppapäivänä paistettiin Place d'Armesilla EU-tähtiä.

Äänestäminen parlamenttivaaleissa on kansalaisvelvollisuus, jonka laiminlyömisestä voi Luxemburgissa seurata sakko. Vaikka rangaistuksia ei ole jaettu vuosikymmeniin, on äänestysaktiivisuus huippuluokkaa, 91 prosenttia vuonna 2009.

Naiset saivat suurherttuakunnassa äänioikeuden vuonna 1919, ei niinkään suffragettiliikkeen ansiosta kuin siksi, että perustuslaillista monarkiaa kannattaneet konservatiivit halusivat hillitä vallankumoushenkeä ja suostuivat sosialistien vaatimiin uudistuksiin kuten kahdeksan tunnin työpäivä ja äänioikeus naisille.

Äänioikeusikärajan alentamisesta 18 vuodesta 16 vuoteen keskustellaan aika ajoin. Eduskunnan nettisaittiin lisättiin joku vuosi sitten junioriosio ja mahdollisuus kirjautua palveluun joka tiedottaa, jos kiinnostavan aiheen tiimoilla tapahtuu jotakin. Istuntoja voi seurata reaaliajassa sekä netitse että kaapelitelevision kautta (Chamber TV).

Helsingin Sanomat kertoi (17.4.2012) Wirtschaftswoche-lehden selvityksestä jossa kävi ilmi, että puoluetuet Suomessa ja Luxemburgissa ovat EU:n avokätisimmät. Kun EU:n keskiarvo on 3,73 euroa äänestäjää kohden, tuki Suomessa on 12,25 euroa ja Luxemburgissa ruhtinaalliset 21,05 euroa. Saksan puoluetuki on lähellä keskiarvoa ja Ison-Britannian vaivaiset 33 senttiä äänestäjää kohden. Latviassa ja Maltalla puolueet joutuvat tulemaan toimeen tykkänään ilman julkista rahoitusta.

jotain_hukassa.jpg

Suomessa puoluetukea jaetaan eduskuntapaikkojen määrän mukaan. Luxemburgissa vuonna 2007 säädetty laki takaa jokaiselle puolueelle 100 000 euron perusrahoituksen. Puolueeksi luetaan ryhmittymä, joka on osallistunut kansallisen ja EU-parlamentin vaaleihin täydellä ehdokaslistalla ja saanut vähintään kaksi prosenttia äänistä kussakin neljässä vaalipiirissä. Peruspotin lisäksi puolueet saavat kumpienkin vaalien osalta 11 500 euroa jokaisesta prosenttiyksiköstä ääniä yli minimimäärän.

Tuki julkisista varoista on tarkoitettu varmistamaan puolueiden riippumattomuus. Julkinen tuki saa olla enintään 75 prosenttia puolueen tuloista. Puolueiden tulee selvittää vuosittain rahoitusrakenteensa ja raportoida kaikki lahjoitukset jotka ylittävät 250 euroa vuositasolla. Vain fyysiset henkilöt voivat tukea puolueita. Nimettömät lahjoitukset ja tuki yrityksiltä, yhdistyksiltä tai muilta juridisilta henkilöiltä on kielletty.

Luxemburgin tämänhetkisessä hallituksessa on 15 ministeriä, joilla on komennossaan 19 ministeriötä. Joillakin ministereillä on useita ministeriöitä, joillakin ministeriöillä komentajinaan useita ministereitä. Varsinaiselta superministeriltä vaikuttaa François Biltgen, jolla on kokonaista neljä ministerinvirkaa: mies toimii oikeusministerinä, korkeakoulutus- ja tutkimusministerinä, virkamiehistöstä ja julkisen hallinnon uudistamisesta vastaavana ministerinä sekä uskonto-, tietoliikenne- ja viestintäministerinä. Françoise Hetto-Gaasch johtaa puolestaan tasa-arvoministeriötä sekä keskiluokka- ja matkailuministeriötä.

maatalousministerio.jpg
Maatalousministeriön (isompi talo keskellä) vastuualueena on myös viininviljely ja maaseudun kehittäminen.

Luxemburgin kummallisuuksia on, että parissa kymmenessä vuodessa ei ole saatu aikaiseksi vajaan kahden kilometrin pätkää joka puuttuu pääkaupungin eteläpuolella itä-länsisuuntaisesta moottoritiestä, vaikka asialla on ollut ainakin kolme ministeriä. Sekä kartalla että kentällä moottoritie kapenee Hellangen kohdalla yksikaistaiseksi pullonkaulaksi, johon frontalieerivirta ja raskas liikenne puristuu kiepahtaakseen yksityisomistuksessa olevan pellon ympäri.

Päätös Saksan Saariin johtavan moottoritien rakentamisesta tehtiin vuonna 1995. Tie valmistui 2003 mutta ilman Hellangen pätkää koska tarvittavan maapalan omistaja kieltäytyi kaupasta. Valtio käynnisti vuonna 2004 pakkolunastusprosessin joka on yhä vireillä. Prosessi on välillä rauennut muotovirheen takia ja aloitettu uudelleen. EU-oikeudestakin on haettu ratkaisua. Pakkolunastuksesta on nyt jonkin oikeusasteen päätös mutta myös valitus on putkessa.

Kyse on 2,8 hehtaarin kokoisesta pellosta jonka omistavat Linsterin sisarukset. Jo edesmennyt Aloyse Linster, maanviljelijä ja harrastaja-arkeologi kokosi Hellangen pellolta kokonaista 37 000 löytöä Luxemburgin historian eri ajanjaksoilta. Historiallista merkitystä paikalle antaa myös se, että toisen maailmansodan natsimiehityksen aikana joukko nuorukaisia piileskeli pellolla heinäladon alle varustetussa bunkkerissa välttyäkseen pakkovärväykseltä Wehrmachtiin. Nyt jo kahdeksankymppiset sisaret Berthe ja Yvonne lupasivat veljelle, etteivät koskaan luovu maapalasta, ja pitävät siitä yhä sinnikkäästi kiinni.

dei_greng_ecologie_economie_edukatioun.jpg

Pääosin Luxemburgin poliittinen elämä on vakaata, suorastaan tylsää. Kuntavaaleissa 2011 ei muutamalla paikkakunnalla tarvinnut edes järjestää vaaleja, koska ehdokkaita oli yhtä monta kuin valtuustopaikkoja. Joillakin paikkakunnilla oltiin pulassa koska ehdokkaita oli vähemmän kuin täytettäviä paikkoja.

Vihreät menestyivät sekä kuntavaaleissa että parlamenttivaalien yhteydessä vuonna 2009 järjestetyissä eurovaaleissa. Vuonna 1983 perustetun Déi Greng –puolueen ääniosuus on kasvanut tällä vuosituhannella viidestä prosentista kolmeentoista. Vahvin kannatuspohja koostuu urbaanivihreistä kuten Suomessakin.

Kuntavaalien yllättäjä oli vasemmisto. Luxemburgilaisen vasemmistoliiton Déi Lénkin valtuustopaikat lisääntyivät yhdestä seitsemään. Vielä kääpiömpi kommunistipuolue (Kommunistesch Partei Lëtzebuerg) sai kokonaista kolme paikkaa.

kpl_dkommunisten_de_mensch_virum_profit.jpg

Luxemburgin kaupunki pyrkii monin tavoin osallistuttamaan asukkaita kuntapolitiikkaan. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat toimitetaan pari kertaa vuodessa aikakauslehden kokoiseksi opukseksi ja jaetaan joka kotiin. Valtuuston keskustelut ja päätökset referoidaan sekä saksan että ranskan kielellä, joten niiden lukeminen käy myös kieliharjoituksesta. Vuosittain järjestetään kaupunginosittain avoimia keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista asioista. Tilaisuuksiin tulee pormestarilta kutsu joka kotiin kirjeellä joka on laadittu saksan ja ranskan kielellä ja pääkaupungin asukasrakenteen huomioon ottaen - noin 65 % muualta tulleita – myös englannin kielellä. Pormestari itse osallistuu keskusteluihin, jotka tulkataan ranskaksi ja englanniksi.

Redangen alueella harrastetaan puolestaan suoraa paikallisdemokratiaa. Joukko paikallisaktiiveja perusti vuonna 2010 yhdistyksen De Kär, jonka tavoitteena on ottaa käyttöön alueraha vuonna 2013. Yhden euron arvoista bekiä voi käyttää vaihdon välineenä yhdistyksen jäsenten kesken. Tavoitteena on saada raha ruokkimaan oman asuinalueen talouskehitystä ja työllisyyttä. Luxemburgin keskuspankki hieman nikottelee suunnitelman johdosta: euroalueen ainoa laillinen vaihdon väline on euro ja suljetun paikallistalouden idea on ristiriidassa sen kanssa että euroalueen talous perustuu avoimiin yhteismarkkinoihin. Samantapaisia paikallisrahajärjestelmiä (Regiogeld) on kuitenkin jo käytössä eri puolella Saksaa.

kuva_017.jpg

Telecran-lehdessä ilmestyy päivänpoliittinen sarjakuva Dëser Deeg am Ländchen eli Tapahtui tänään lilliputtimaassa.

Monenlaisesta integraatiota tukevasta toiminnasta huolimatta maahanmuuttajat ja muukalaiset ovat syrjässä Luxemburgin poliittisesta elämästä. Suurherttuakunnassa vähintään viisi vuotta asuneet ulkomaalaiset saavat rekisteröityä äänestäjiksi paikallisvaaleissa ja myös asettua ehdolle. Vuoden 2011 kuntavaalien alla kannustettiin maahanmuuttajia käyttämään äänioikeuttaan lähettämällä kaikille henkilökohtainen kirje - minäkin sain kirjeen vaikka en ole asunut maassa riittävän kauan. Pääkaupungissa kuntavaaliäänestäjiksi rekisteröityneistä 31 000 asukkaasta oli maahanmuuttajia vain 13 prosenttia. Ehdokkaiden joukossa maahanmuuttajilla on vahvin jalansija vasemmisto- ja liberaalipuolueissa ja heikoin valtaa pitävien kristillissosialistien joukossa. Kaupunginvaltuustoon asti ei toistaiseksi ole kivunnut yksikään maahanmuuttaja.

Ulkomaalaiset voivat halutessaan tukea luxemburgilaisia ehdokkaita europarlamenttivaaleissa. Parlamenttivaaleissa ulkomaalaiset sen sijaan eivät saa äänestää, ehdokkuudesta puhumattakaan. Maahanmuuttajien äänioikeuden laajentamiseen puolueet suhtautuvat varovaisen myönteisesti. Kristillissosialistit soisivat äänioikeuden niille, joilla on kaksoiskansalaisuus, vihreät puolestaan kaikille maassa vähintään viisi vuotta asuneille.

Luxemburgin kuudesta europarlamentaarikosta puolet on kristillissosialisteja. Vihreillä, sosialisteilla ja keskustaoikeistolla on kullakin yksi meppi. Kristillissosialistien veteraanipoliitikko Astrid Lulling valittiin ensimmäisen kerran MEPiksi lähes puoli vuosisataa sitten. Reilusti yli kahdeksankymppinen täti raportoi ahkerasti tekemisiään ja sanomisiaan videoblogeissa ja Astrid-TV:ssä.

Luxemburgissakin vietetään työväen vappua, ei järin näyttävästi mutta sitäkin värikkäämmin. Joku vuosi sitten oli tarjolla muun muassa puna-armeijan kuoron esitys. Suurimman vappujuhlan järjestävät pääkaupungissa sosialistit Neumünsterin kulttuurikeskuksessa alakaupungissa Grundissa. Työväenasian ohella teemana on kulttuurien kohtaaminen, mikä näkyy sekä ohjelmassa, joka on pikemmin musiikkia ja tanssia kuin pönötyspuheita, ja tarjoilussa, jossa periluxemburgilaisen skumpan ja makkaran sijasta voi valita vaikka kapverdeläisiä herkkuja.

haidouti_orkestar_2009.jpg

Bulgarialainen romaniorkesteri Haidouti Orkestar esiintyi Neumünsterissä vappuna 2009 ja luxemburgilainen vatsatanssitähti vappuna 2010.
vatsatanssia_vappu_2010.jpg

dei_lenk_vappuna_2010.jpg

Sosialistien kanssa kansan sieluista kilpailevalla vasemmistoliitolla (Déi Lénk) on tapana pystyttää rekrytointipyydys Neumünsterin vappujuhlaan vievän kadun varteen.

Perinteisen vappumarsin järjestää rautatieläisten ammattiliitto FNCTTFEL. Vitsikäs akronyymi juontuu liiton ranskankielisestä nimestä Fédération Nationale des Cheminots, Travailleurs du Transport et Employés, Luxembourg. Saksankielinen nimi on hivenen lyhyempi: Generalverband der Eisenbahner des Luxemburger Landes. Vuonna 1909 perustettu liitto järjesti vuonna 1918 suuren mielenosoituksen jossa vaadittiin rautateiden kansallistamista. Ykstyisten rautatieyhtiöiden kausi jatkui kuitenkin yli toisen maailmansodan. Kansallinen rautatieyhtiö CFL (La société nationale des chemins de fer luxembourgeois) perustettiin vuonna 1946 rakentamaan uudelleen sodassa tuhoutunutta rataverkkoa ja kalustoa. FNCTTFEL on välillä osoittanut mieltä työehtojen puolesta mutta nyt ovat huolenaiheet taas samantapaisia kuin sata vuotta sitten. Vuonna 2003 liitto oli lakossa vaatien rautateiden säilyttämistä julkisena yhtiönä liberalisoinnin ja globalisaation paineista huolimatta.

fncttfel_vappu2010_3.jpg

Vuoden 2009 parlamenttivaalien ala ammattiliitot järjestivät finanssikriisin kirvoittamia säästötoimia vastaan suurmielenosoituksen. Edellisen kerran liitot marsivat yhdessä vuonna 1982. Poliisin arvion mukaan marssiin osallistui 16 000 henkeä, järjestäjien mukaan 30 000. Mahdollista hämminkiä varten oli mobilisoitu kuutisen kymmentä poliisia, mutta hämminkiä ei syntynyt. Pikemmin ilmassa oli suuren perhejuhlan tuntua.

Mielenosoittajia kerääntyi juna- ja bussikyydillä koko maasta ja naapurimaista pitkin päivää. Marssi lähti liikkeelle päärautatieasemalta iltapäivällä kolmen maissa kohti puolen kilometrin päässä olevaa Perustuslakiaukiota, jonne kulkueen häntä pääsi viiden maissa, jolloin kärkijoukko oli jo kotimatkalla kohti asemaa. Bussiliikenne keskustan läpi oli keskeytetty koko päiväksi ja yleisöä oli varoitettu liikennevaikeuksista. Niinpä mielenosoitusmarssin reitillä ei olut yleisöä lukuun ottamatta valokuvaajia ja kauppojen myyntihenkilöitä jotka asiakkaiden puutteessa kerääntyivät kadun varteen.

kulkue_pont_adolphella.jpg

Televisio- ja lehtiraporteissa marssi näytti komealta ja ammattiliitot saivat paljon mediajulkisuutta työllisyyttä, ostovoimaa ja sosiaaliturvaa koskeville vaatimuksilleen. Pääjärjestäjänä oli maan suurin liitto ammatillinen keskusjärjestö OGBL, sosialistien siipeen sijoittuva Luxemburgin SAK:n ja TVK:n yhteenliittymä. Mukana oli myös LCGB, kristillissosialistien siipeen sijoittuva vastaava yhteenliittymä,  julkisen alan ammattiyhdistysten keskusjärjestö CGFP, pankki- ja vakuutusalaa edustava ALEBA, kunta-alan FGFC sekä rautatieläisten FNCTTFEL ja Syprolux, joka kuulostaa eristeeltä mutta on rautatieläisten kristillinen ammattiliitto.

kapitalismi.jpg

Kapitalismin aave ARBED-ArcelorMittalin palatsin edessä.

Parlamenttivaalit ovat taas edessä vuonna 2013. Talous on varmasti keskeisiä vaaliteemoja.Luxemburg on ainoa OECD-maa, jonka maksutase on ollut plussan puolella 50 vuoden ajan (lukuun ottamatta vuotta 1964). Suurherttuakunnan talouden veturina oli terästeollisuus 1970-luvun puoliväliin asti. Sen jälkeen kärkeen on noussut pankki- ja vakuutusala, jonka osuus kansantuotteesta on neljännes. Nyt finanssisektori on vaikeuksissa ja Luxemburgin talouskehityksen ennustetaan kääntyvän taantumaan ennen vaaleja. Pankki- ja vakuutusala työllistää noin 47 000 henkeä mutta alan ammattiliitto Aleba uumoilee joukkoirtisanomisia ennen pitkää.

Työttömyys kipusi yli kuuden prosentin tänä vuonna. Luxemburgin kokoisessa maassa tämä tarkoittaa noin 15 000 henkeä. Tilanne tuntuu kummalliselta maassa, jossa käy päivittäin pitkälti toista sataa tuhatta rajan takaista vierastyöläistä. Frontalieerit olivat itse asiassa ensimmäisiä kriisin uhreja kun työpaikkoja alkoi kadota palveluista ja rakennusalalta, joiden työntekijöistä puolet on frontalieereja. Esimerkiksi Longwyssa Ranskan puolella työttömistä työnhakijoista oli tammikuussa 2010 peräti 80 % frontalieerejä jotka olivat työskennelleet Belgiassa tai Luxemburgissa.

Luxemburgilaisista työttömistä huomattava osa on vähemmän koulutettua väkeä, joka on työskennellyt teräs- ja muussa savupiipputeollisuudessa. Logistiikasta toivotaan nyt muille maille siirtyneen teollisuuden korvaavaa toimialaa. Luxemburgin sijainti tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää lento-, juna- ja jokirahtilinjoja ja rahtikeskukset eivät tarvitse korkeakoulutettua työvoimaa.

rentree_des_classes.jpg

Rakennetyöttömyys ei ole uusi ilmiö. Luxemburgin Aki Kaurismäki Andy Bausch on kuvannut uloslyötyjä kymmenen vuoden takaisessa elokuvassaan Le club des chômeurs, työttömien kerho. Yksi elokuvan antisankareista rakastuu nuoreen naiseen, joka korvaa aiemman ymmärtäväisen virkailijan työvoimatoimisto Ademissa. Vahvan roolin ex-Miss Minettenä eli kaivoskaunottarena tekee elokuvassa Marja-Leena Junker, Padasjoelta luxemburgilaistunut näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja.

Syksyllä 2012 hyllytettiin Ademin (Agence pour le développement de l’emploi) vasta muutaman vuoden virassa ollut johtaja ja korvattiin uudella vaikka ainakin lehtitietojen pohjalta näyttää siltä, että kasvaneisiin palvelutarpeisiin on yritetty vastata. Vuonna 2010 palkattiin 35 uutta virkailijaa ja työvoimatoimistojen määrä kasvoi kahdesta viiteen. Nuoria työnhakijoita varten avattiin jo vuonna 2009 yhden luukun palvelu Anelo – letzeburgiksi ”an elo” eli ”entä nyt” -  joka opastaa tyonhaku-, opiskelu- ja sosiaalitukiasioissa. Työnantajia kannustetaan nuorten palkkaamiseen 70 prosentin palkkakustannustuella ja vapautuksella työnantajamaksuista. Perheyrityksillä, sairaaloilla ja kunnilla on mahdollisuus saada peräti 155 % palkkatukea eli netota nuoren palkkaamisesta!  Palkkatasoksi oli määritelty 80 % vailla ammattitutkintoa olevan minimipalkasta ja koulutetuille 100 %. Ensimmäisen vuoden aikana Aneloon kirjautui kolmisen sataa työnhakijaa ja työpaikkoja tarjosi satakunta yritystä mutta työsopimuksia solmittiin vain viitisen kymmentä.

Vuonna 2010, kun työttömyys alkoi levitä toimihenkilöaloille, työttömyyskorvauksia korotettiin tilapäisesti kahden vuoden ajaksi. Korvaukset ovat ansiosidonnaisia mutta kattona on 2,5 kertaa minimipalkka  (ennen korotusta 2 kertaa) mikä ei ole aivan vähän, kun minimipalkka ammattitaidottomalle on runsaat 1800 euroa ja ammattitutkinnon suorittaneelle hieman yli 2200 euroa. Maksimiavustusta voi kuitenkin saada enintään yhdeksän kuukauden ajan. Työnhakija, joka ottaa vastaan aiempaa työtään huonommin palkatun työn, on oikeutettu korvaukseen, joka takaa 90 % aiemmasta tulotasosta neljän vuoden ajan. Osana vuoden 2012 säätötoimia takuupalkka rajoitettiin yhteen kertaan työuran aikana.

sormet_irti_indeksista.jpgsolidaarisuutta_facebookissa.jpg

Sormet irti indeksistä, vaativat kommunistit ja OGBL kutsuu facebook-sivulle osoittamaan solidaarisuutta terästeollisuuden työntekijöitä kohtaan.

EU:n talousohjaus ahdistaa suurherttuakuntaa muun muassa eläkeuudistukseen ja luopumaan indeksisidonnaisuudesta. Eläkeuudistusta aletaankin valmistella terveys- ja sosiaaliasioiden ministeri Mars Di Bartolomeon johdolla. Indeksistä luopumiselle Jean-Clauden Juncker on sen sijaan sanonut tiukasti ei – kanttia EU:n komission vastustamiseen piisaa, kun sivutoimena on euroalueen päälliköinti.

Periaatteena on, että aina kun inflaatio Luxemburgissa ylittää 2,5 prosenttia, ostovoiman menetystä korjataan sovitun kokoisella palkankorotuksella. Indeksikorotus tehdään myös eläkkeisiin, työttömyyskorvauksiin ja joihinkin terveyspalveluiden maksuihin, joista muodostuvat lääkäreiden palkat. Indeksiautomaattia justeerataan tarpeen mukaan kolmikantasopimuksilla. Korotuksen suuruudesta voidaan neuvotella, sen toteuttamisalaa voidaan rajoittaa tai ajankohtaa lykätä. Vuosille 2012-2014 indeksikorotukset on rajoitettu yhdeksi vuotta kohden.

Heikkenevän suhdannetilanteen takia minimieläke – vajaat 1700 euroa - irrotettiin indeksistä vuonna 2012. Lapsilisien indeksikorotukset lopetettiin vuonna 2006, minkä johdosta niiden reaaliarvo on pudonnut toista kymmentä prosenttia. Suomessa hallitus esittää lapsilisien indeksikorotusten jäädyttämistä vuoteen 2015 saakka.

kannergeld.jpg

Pientä vaihtelua tasapaksuun poliittiseen elämään on tuonut hiljattain Wickrange-Livange-tapaus, jossa jotkut kansanedustajat epäilevät hallitusta suhmuroinnista eduskunnan selän takana ja muuan liikemies syyttää kahta entistä ministeriä katteettomista lupauksista ja painostuksesta. Liikemiehellä oli vireillä suunnitelma valtavan ostarin rakentamiseksi Wickrangeen harvaan asutussa pohjoisessa, jonne ostaria ei haluttu koska sen pelättiin syövän pikkukaupoilta elinmahdollisuudet. Kun toinen liikemies alkoi kaavailla uutta jalkapallostadionia maan etelälaidalle, ministerit kuulemma taivuttelivat ensimmäisen liikemiehen siirtämään ostarihankeensa stadionin kylkiäiseksi. Toistaiseksi kukaan ei ole myöntänyt mitään mutta käynnissä on poliisitutkinta jossa ihmetellään muun muassa, painostettiinko BCEE-pankkia antamaan edullinen laina ostarihanketta varten ja oliko ministeri työmatkalla lentäessään toisen liikemiehen yksityiskoneella messuille Cannesiin.

tuuliviiri.jpg

Poliittisen kulttuurin murroksesta kertonee Le Quotidien-lehdessä taannoin (8.8.2012) julkaistun taloustoimittaja Jean Rheinin kolumnin otsikko ”Qatarisaatio ja muut krempat” (Qatarisation et autres malaises). Kyse ei ole pelkästään siitä, että Qatarin valtio, hallitsijasuku tai hallitsijasukua lähellä ovat sijoittajat – joita on vaikea erottaa toisistaan – ostelevat niitä näitä pitkin Eurooppaa – esimerkiksi kokonaisen aurinkorannikon Sardiniassa – vaan sitä, millaisilla ehdoilla suurkauppoja tehdään ja mitä kaikkea niistä seuraa. Jean Rhein tökkii kolumnissaan kauppaa, jossa Qatar Airways nappasi 35 % Cargoluxista eli Luxemburgin kansallisesta lentorahtityhtiöstä, ja arvelee että Qatarille tärkeintä oli oven avautuminen Yhdysvaltojen ilmatilaan, jonne sillä ei muuten ole asiaa. Cargoluxin entinen johtaja, joka suorittaa parhaillaan vankeusrangaistusta Yhdysvalloissa kansainvälisen lentorahtikartellin takia, siirtyy Qatar Airwaysin palvelukseen. Uusi johto haluaa lisätä Cargoluxin tuottoja ja pienentää kuluja mutta kiistää ammattiliittoja huolestuttavat huhut huollon ulkoistamisesta Singaporiin.

Déi Lénk on peräänkuuluttanut hallitukselta selontekoa siitä, millaisista rahoitusjärjestelyistä on sovittu kun qatarilaisesta sijoitusyhtiöstä tulee kriisipankki BILin enemmistöomistaja. Vasemmisto valittaa, että kauppoja tehtiin antamatta eduskunnalle mahdollisuutta keskustella vaihtoehdoista, esimerkiksi julkisen rahoituspohjan etsimisestä yhdessä naapurimaiden kanssa.

Rhein puolestaan herättelee keskustelua islamilaisen sijoitustoiminnan mahdollistavan lainmuutoksen seurauksista ja niiden yhteensopivuudesta luxemburgilaisen demokratian kanssa – onko riskinä esimerkiksi että islamilainen sijoitustoiminta levittää Eurooppaan nuivaa suhtautumista ammatilliseen järjestäytymiseen?

Epilogi 2013

Mitä kuuluu 2018

LÄHTEET JA LINKIT

Luxembourg: Politics and institutions

European database: Women in decision-making: Luxembourg

Leiner R & Czuga L. De Superhjemp géint de Bommeleeër. Editions Revue 2011.

Erasmus G. Comment rester ce que nous sommes! Editions le Phare. 2002.

Le Luxembourg 1960-2010. L’excédent structurel de la balance courante. Statec 2012.

Kraus G. Other faces. Andy Bausch's Le Club des chômeurs (The Unemployment Club, 2002). Kinoeye 3/2004.