EU-kaupunki

3.1.2013                            LINKIT                                             LISÄÄ KUVIA

Vuonna 1903 valmistunut Pont Adolphe oli silta tulevaisuuteen: sen komea kivikaari ylitti Petrussen laakson ja avasi Luxemburgin kaupungille tien laajentua aseman suuntaan. Konsepti oli niin onnistunut, että kaupunkisuunnittelijat ottivat sen uudelleen käyttöön 1960-luvulla ja rakensivat toisen komean sillan ei-minnekään. Vanhan yläkaupungin Kirchbergin ylänköön yhdistävän suurherttuatar Charlottelle nimetyn sillan toisessa päässä ei alkuun ollut muuta kuin tuulista laidunmaata ja pikatie lentokentälle. Muutamassa kymmenessä vuodessa ylängölle kasvoi uusi kaupunginosa, ”EU-kaupunki”.

pont_rouge2.jpg

Kun ensimmäinen maailmansota teki lopun Saksan tulliliitosta, jonka ulkojäsenenä Luxemburgilla oli ollut pääsy Saksan vientimarkkinoille, suurherttuakunta ryhtyi katselemaan uusia yhteistyökumppaneita. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen Luxemburg solmi vuonna 1922 Belgian kanssa talousliiton, jossa poistettiin tullit, yhtenäistettiin aksiisiverot ja sidottiin Luxemburgin frangi Belgian frangiin. Seuraavalla vuosikymmenellä yhteistyö syveni rahaliitoksi.

ceca_juliste.jpg

Toisen maailmansodan kokemukset vauhdittivat yhteistyöhaluja. Miehitettyjen naapurimaiden – Belgian, Hollannin ja Luxemburgin – pakolaishallitukset ryhtyivät jo sodan aikana puuhaamaan tulliliittoa ja yhteistä talousaluetta. Vuonna 1948 voimaan astuneen Benelux-sopimuksen tavoitteena oli varmistaa ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus jäsenmaiden välillä – kuulostaa kumman tutulta.

Vuonna 1949 Benelux-maat liittyivät NATOn jäseniksi varokeinona kroonisesti sotimishaluisen Saksan uhkaa vastaan.

Toinen toimintalinja sodan uhkan vähentämiseksi painotti yhteisen varustautumisen sijasta yhteistyötä keskeisillä sotateollisuuden aloilla – hiilen ja teräksen tuotannossa ja kaupassa – ja räjähdysaltteimpien alueiden – ennen muuta Saksan ja Ranskan – välillä.

Piskuinen Luxemburg oli vielä toisen maailmansodan jälkeen Euroopan terästeollisuuden mahtimaita. Niinpä se oli muiden Benelux-maiden mukana Saksan, Ranskan ja Italian rinnalla perustamassa Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä vuonna 1952.


CECAn - Communauté européenne du charbon et de l’acier - pääkonttori asettui Luxemburgiin paraatipaikalle BCEE-pankin pääkonttorin naapuriksi, alkuaan rautatiehallitukselle rakennettuun toimitaloon (alla).

ent_ceca.jpg

CECAn oikeusistuin sijoitettiin Luxemburgin keskuspuistossa sijaitsevaan Villa Vaubaniin (alla) jossa toimii nykyään taidemuseo.

villa_vauban.jpg

Hiili- ja teräsyhteisö kehittyi Euroopan taloushteisöksi (Rooman sopimus 1957) ja edelleen Euroopan Unioniksi (Maastrichtin sopimus 1992). Luxemburgin sopimus vuodelta 1970 loi puolestaan perustan nyky-EU:n budjetille.

rooma_piazza_repubblica.jpg

Joulun alla 2010 Roomassa oli niin kylmää että Piazza Repubblican suihkulähdekin jäätyi.

maastricht1.jpg

Hollannin eteläkärjessä sijaitseva Maastricht on vain parin sadan kilometrin päässä Luxemburgista. Kuvassa yllä lähes tuhatvuotinen Onze-Lieve-Vrouw-kirkko.

Toukokuun yhdeksäntenä vietetään Eurooppa-päivää sen muistoksi, että Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti tuolloin vision Euroopan yhdistymisestä. Ei ensi kertaa: ideaa yhtenäisestä Euroopasta oli elätelty ennenkin mutta Schumanin lanseeraama idea toteutui. Toukokuun yhdeksäs on sattumoisin myös Voiton päivä, jolloin Ranskan Reimsissä allekirjoitettu natsi-Saksan antautumissopimus tuli voimaan itärintamamalla.

Robert Schuman oli luxemburgilainen, syntynyt Clausenin kaupunginosassa pääkaupungissa. Äiti oli syntyjään luxemburgilainen mutta varttunut Ranskassa. Isä oli Lothringenista, joka oli ollut vuoroin Ranskan, vuoroin Saksan hallussa. Robertin syntyessä Lothringen kuului Saksaan ja niinpä Robertistakin tuli Saksan kansalainen. Kun Lothringenista ensimmäisen maailmansodan päättyessä tuli taas ranskalainen Lorraine, muuttui Robertin kansalaisuus ranskalaiseksi.

schuman_syntymakoti.jpg

Robertin Schumanin synnyinkodissa Clausenissa toimii hänen mukaansa nimetty Euroopan yhdentymiseen paneutunut tutkimuskeskus (CERE).

Luxemburgissa koulunsa käyneestä ja Saksassa juristiksi opiskelleesta Robert Schumanista tuli ranskalainen kansanedustaja. Toisen maailmansodan aikana Schuman joutui Gestapon käsiin ja vankileirille, sieltä pakosalle ja maan alle miehitettyyn Ranskaan. Vuonna 1958 hänestä tuli Ranskan ulkoministeri – kahdeksan peräkkäisen hallituksen ajaksi.

batiment_r_schumann.jpg

Euroopan ”isillä” on muistomerkkejä Luxemburgissa. 1970-luvun alussa vamistunut Robert Schuman-rakennus (yllä), jossa pidettiin alkuun EY-parlamentin istuntojakin, ei ole kauneudella pilattu mutta silti suojeltu.

Euroopan yhdentämisessä tarvittiin myös a little help from friends. Konrad Adenauer, Schumanin kamu ja yksi hiili- ja teräsyhteisösopimuksen allekirjoittajista, oli ennen valtakunnakansleriksi ryhtymistä toiminut pormestarina Kölnissä, joka oli joutunut niin Ranskan kuin natsi-Saksankin miehittämäksi.

Kolmas muskettisoturi oli Alcide da Gasperi, Italian pääministeri toisen maailmansodan jäkeen. Kun Alcide ei omistanut mediayhtiöitä, hänen kahdeksanvuotinen pääministeriputkensa kertonee kyvykkyydestä. Alcide syntyi Tirolissa, joka tuolloin oli osa Itävalta-Unkaria, ja opiskeli Wienissä filologiaa. Kun Tiroli ensimmäisen maailmansodan jälkeen siirtyi Italian osaksi, Alcide siirtyi itävaltalaisen politiikan piiristä Italian politiikkaan. Mussolinin kaudella de Gasperi päätyi ensin vankilaan, sitten turvapaikkaan Vatikaaniin kirjastonhoitajaksi.

Schumanin esittämän hiili- ja teräsyhteisöidean yksityiskohtien arkkitehti oli Jean Monnet, brittilässä opiskellut ranskalaisen konjakkisuvun vesa. Monnet oli ekonomisti ja diplomaatti, toisen maailmansodan aikaan yksi presidentti Rooseveltin neuvonantajista ja sodan jälkeen de Gaullen talouspoliittinen pääsuunnittelija. Monnet’sta tuli hiili- ja teräsyhteisön ensimmäinen johtaja.

batiment_jean_monnet.jpg

jean_monnet.jpg

Jean Monnet’lle nimetty EU:n komision toimistorakennus vuodelta 1974 (kuvat yllä) sijaitsee Alcide de Gasperin kadulla. Rakennus on tuomittu purettavaksi ja korvattavaksi uudella.

Euroopan ”isät” – Schuman, Adenauer, de Gasperi ja Monnet – olivat vakuuttuneita siitä, että vahvan yhtenäisen Europan rakentaminen on ainoa tie vaurauteen ja pysyvään rauhaan. Vuonna 2012 Euroopan Unionia kunnioitettiin Nobelin rauhanpalkinnolla, koska konsepti näyttää toimivan ainakin sikäli, että Euroopan suurvallat ovat malttaneet olla sotimatta keskenään jo reilusti yli puoli vuosisataa.

Hiili- ja teräsyhteisö oli vasta alkua. Luxemburg oli perustajajäsenenä myös Euroopan talousyhteisössä (EEC) vuonna 1957. Yhteistyö lajeni uusille aloille, kuten atomienergiaan 1960-luvulla, ja uusille alueille: Englanti, Irlanti ja Tanska liittyivät joukkoon 1970-luvulla. Luxemburgissa kävi pian selväksi että kaupungissa tarjolla oleva toimistotila ei riitä yhtenevän Euroopan tarpeisiin. Niinpä Eurooppaa varten päätettiin perustaa uusi kaupunginosa Kirchbergin ylängölle.

Ensiksi rakennettiin silta yli Pfaffenthalin laakson ja sillan jatkeeksi pikatie kuuden kilometrin päässä sijaitsevalle Findelin lentokentälle. Vuonna 1963 valmistunut 335-metrinen terässilta oli aikanaan Euroopan pisin lajissaan. Silta maalattiin ajan hengen mukaisesti punaiseksi. Vaikka silta on nimetty suurherttuatar Charlottelle, sitä mainitaan usein ”Punaiseksi sillaksi”. Punaväri on vuosikymmenten saatossa päässyt haalistumaan mutta kirkastunee meneillään olevan kunnostuksen yhteydessä.

pffaffenthal_talvella.jpg

Sillan tuolle puolen kaupunkisuunnittelijat visioivat tulevaisuuden kaupungin. Näytiksi rakennettiin vuonna 1966 pikatien varteen 22-kerroksinen pilvenpiirtäjä Euroopan yhteisöjen parlamentin sihteeristön tyssijaksi. Alcide de Gasperille omistettu torni - nykyään konferenssikeskus - oli Kirchbergin korkein rakennus pitkälle 2000-luvulle saakka ja tunnetaan yhä alkuasukkaiden parissa nimellä Héichhaus. Avajaisia kuvaavassa uutiskatsauksessa kaupunginmuseossa näkyy miten ympärillä ei vielä ole kuin autiutta silmänkantamattomiin. Kuvassa alla de Gasperin tornia, jonka katolla versoo konferenssiuutisointia palveleva antennimetsä, kehystää vasemmalla vuonna 2005 valmistunut konserttitalo Philharmonie ja oikealla vuonna 2009 avattu hotelli Melia.

heichhaus.jpg

hotel_melia.jpg

Hotelli Melian (Jim Cllemes) pinta on ruudutettu harmaan sävyillä.

Autohuuman vallassa tulevaisuuden kaupunki kuviteltiin autoilijoiden kaupungiksi ja niinpä Kirchberg ei todellakaan ole jalankulkijan paikka. Pikatien varteen on noussut EU-instituutioiden, pankkien ja kansainvälisten suurfirmojen toinen toistaan suurempia ja kiiltävämpiä toimistorakennuksia. Rakennusten alla ja väleissä on vähintään 5000 julkista parkkipaikkaa ja yksityiset päälle. Kadut on suunnitelu autojen syöttökouruiksi. John F Kennedylle nimettyä pikatietä suhaa myös busseja tuhkatiheään mutta, jos toispaikkakuntalainen jää pois väärällä pysäkillä, ei taivaltaminen autotaivaassa ole nautinto. 1990-luvulla pikatietä ryhdyttiin muuntamaan ”urbaaniksi bulevardiksi” istuttamalla kaistojen lomaan puurivistöjä.

kirchbergin_paakatu.jpg

John F Kennedylle nimetyn valtaväylän varressa on Kirchbergin oma kaukolämpökeskus (yllä). Kuvassa alla valtaväylän ylitävä jalankulkusilta.

kavelysilta.jpg

Hiili- ja teräsyhteisö sulautui Euroopan talousyhteisöön 1960-luvun puolivälissä ja samassa yhteydessä Euroopan instituutiot päätettiin keskittää Brysseliin. Perustajajäsen Luxemburgilta ei kumminkaan tohdittu kokonaan riistää EY-kaupungin asemaa. Vaikka parlamentti siirtyi Brysseliin ja Strasburgiin, Luxemburgiin jäi parlamentin pääsihteeristö. Komission kotipaikaksi valittiin Bryssel mutta Luxemburg on muun muassa käännöskeskuksen, tilastotoimen ja julkaisutoimiston kotipaikka.

star_trek.jpg

1970-luvulla eläteltiin vielä toiveita EY-parlamentin saamisesta takaisin Luxemburgiin. kaupunginmuseon pienoismalli esittää Star Trek-henkistä parlamenttitalosuunnitelmaa (Centre 300) joka toteutuneena olisi ollut kaupungin merkittävimpiä nähtävyyksiä.

KAD.jpg

EU:n parlamentin pääsihteeristö majailee 1980-luvulla valmistuneessa Konrad Adenauerille nimetyssä rakennuksessa (yllä), jossa on alkamassa peruskorjaus ja laajennus. Parlamentin sihteeristön edellinen laajennus valmistui vuonna 2004: "Euroopan portiksi" - Porte de l’Europe - kutsutut kasoistornit (alla) John F. Kennedyn valtakadun kahden puolen on suunnitellut luxemburgilainen toimisto Gubbini & Linster.

konferenssikeskus.jpg

Luxemburg on alusta alkaen ollut EY-oikeusistuimen ja yhteisöjen ”valtiontalouden” tarkastusviraston (court of auditors, cour des comptes) kotipaikka.

court_of_auditors.jpg

EU-hallinnon talouden tarkastusviraston rakennus on vuodelta 1988.

Erilaisia kehittämishankkeita eri puolilla maailmaa lainoittavan Euroopan investointipankin pääkonttori sijaitsee Luxemburgissa. Investointipankin vuonna 2008 valmistuneen jättiläismäistä kasvihuonetta muistuttavan lisärakennuksen on suunnitellut ”vihreään” rakentamiseen erikoistunut saksalainen arkkitehti Christoph Ingenhoven. Kahden sisäkkäisen lasikuoren vuorovaikutuksen avulla säännellään rakennuksen lämpötilaa ja maksimoidaan luonnonvalon hyödyntämistä. Rakennuksen vihreälle tekniikalle on myönnetty BREEAM-sertifikaatti.

EIB.jpg

Kallion kupeeseen laskeutuneelta avaruusalukselta näyttävä Pierre Bohlerin suunnittelema Klenge Kueb (”pikku korppi”, alla) vuodelta 1981 rakennettiin alkuaan EY-parlamentin istuntosaliksi (Hémicycle). Rakennus on nykyään EFTA-oikeuden käytössä.

hemicycle.jpg

EU-oikeus sijaitsee Konrad Adenauerin bulevardilla. Rakennuskompleksia on laajennettu sijoittamalla 1970-luvulta peräisin olevan päärakennuksen ympärille neliö-rengasmainen lisärakennus ja viereen kaksi solakkaa tornia. Vuonna 2008 valmistuneet uudisrakennukset (kuvat alla) on suunnitellut ranskalainen Dominique Perrault, jonka luomuksia ovat myös Ranskan kansalliskirjaston tornitalot.

eyoikeus_tornit.jpg

EYoikeus_add1.jpg

EYoikeus_add2.jpg

Kirchbergin ylängöllä on myös pankki- ja pääkonttorikeskittymä. Luxemburg otti jo vuonna 1929 ensi askelen kohti maan nykyisen vaurauden hieman huteraa perustaa säätämällä Sveitsin mallin mukaan lain, joka takasi verohelpotuksia suurherttuakuntaan asettuville holding-yhtiöille. Kesti kumminkin puoli vuosisataa ennen kuin pankkeja ja finanssiyhtiöitä alkoi asettua suurherttuakuntaan ja Kirchbergiin.

deutsche_bank_1.jpg

Deutsche Bank (yllä) oli ensimmäinen pankki, joka rakennutti itselleen vuonna 1991 palatsin (Gottfried Böhm) Kirchbergin kaupunginosaan.

hypoteekkipankki_2.jpg

Luxemburgin hypoteekkipankin rakennus (Richard Meier) on vuodelta 1993

Kirchbergin ylängöllä on jäljellä pätkä viivasuoraa roomalaista maantietä (alla), jonka on antanut nimensä pankkien konttoreiden hallitsemalle alueella, quartier du Kiem. Luxemburgin seudulla mitä tahansa muinaista roomalaistietä – camminus - on kutsuttu nimellä Kiem.

roomalaistie.jpg

Kirchbergissä on muutakin kuin pankkeja, pääkonttoreita ja EU-toimistoja. Kauimmaisella laidalla sijaitsee messukeskus Luxexpo sekä Stokkan herkun hakkaavasta elintarvikeosastostaan tunnettu ranskalainen tavaratalo Auchan kauppagallerioineen. Samoilla nurkilla on pääkaupungin kahdesta leffateatterista suurempi ja modernimpi, 10-salinen Utopolis.

auchan.jpg

Purjelaivan mieleen tuovan Auchanin kauppakeskuksen viereisessä puistossa on Willem Bouterin iloinen veistos Sopransolo (yllä).

Alueen keskivaiheilla sijaitsee ranskalaisen Roger Taillibertin suunnittelema, joukkoa jättiläismäisiä simpukankuoria muistuttava urheilukeskus D’Coque vuodelta 2002 (alla). Urheilukeskuksen vierestä alkaa keskuspuisto, jonka vesialtaassa on Marta Panin teos "Kolme saarta".

keskuspuisto_allas.jpg

Kirchbergin kaupunginosaa on kehitetty suunnitelmallisesti. Koko 365 hehtaarin maa-alue lunastettiin jo alkuunsa valtiolle ja sen kaavoittamista ja rakentamista hallinnoimaan perustettiin vuonna 1961 erityinen rahasto (Fonds d’urbanisation et d’aménagement du Plateau de Kirchberg). Jäljellä on vielä rakentamattomia tontteja, ja uusia toimistokolosseja nousee samaan aikaan kun vanhinta rakennuskantaa jo ryhdytään purkamaan. Asutusta ei Kirchbergissä ole kuin nimeksi laidoilla mutta tarkoituksena on rakentaa uusia asuinkortteleita. Suunnitteilla oleva raitiotie keskustasta lentokentälle tulee myös muuttamaan alueen ilmettä.

asuinrakennus.jpg

Suurherttuakunnan toinen tärkeä EU-paikkakunta on Schengen Moselin rannalla maan etelärajalla. Vuonna 1985 solmitulla Schengenin sopimuksella vahvistettiin ihmisten vapaa liikkuvuus purkamalla passivaatimukset Ranskan, Saksan ja Benelux-maiden väliltä. Schengen valittiin allekirjoituspaikaksi, koska siellä risteävät Ranskan, Saksan ja Luxemburgin rajat – ja valtioiden rajoista ei siellä ilmeisesti ole koskaan pidetty järin suurta lukua. Koska fyysisenä rajana on Mosel-virta, sopimus allekirjoitettiin luxemburgilaisella risteilyaluksella Marie Astridilla. Schengenin sopimuksen piirissä on nykyään puolet EU-maista.

chateau_de_schengen.jpg

Schengenin sopimusta ei allekirjoitettu Schengenin linnassa. Nykyään luxus-hotellina toimiva linna (yllä) on palvellut muun muassa luostarina.

Schengenin kylä on pieni – vaatimattomat 500 asukasta – ja jää helposti huomaamatta Luxemburgista Saksaan vievän moottoritiesillan katveeseen. Vuonna 2011 Schengen yhdistyi naapureidensa Burmerangen ja Wellensteinin kanssa 1600 asukkaan ”suurkunnaksi”, joka säilytti historiallisen Schengen-nimen. Uuden Schengenin asukkaista tuhatkunta on aitoluxemburgilaisia, loput edustavat 30 eri kansallisuutta – joukossa ei tiettävästi ole yhtään suomalaista mutta sentään pari tanskalaista.

EU:n piirissä ei ole ”Helsingin sopimusta”, mutta vuona 1999 Euroopan unionin neuvosto päätti Helsingissa pidetyssä kokouksessa aloittaa viides laajentumisprosessi, jonka tuloksena syntyi 25 jäsenmaan viritys vuonna 2004.

037.jpg

Epilogi 2013

Mitä kuuluu 2018

LÄHTEET JA LINKIT

Erasmus G. Comment rester ce que nous sommes! Editions le Phare, 2002.

Domenico Rossetti di Valdalbero. Mapping European integration through its cities. Homes International, 2009.

Fonds d’urbanisation et d’aménagement du Plateau de Kirchberg