Lennusadam

19.11.2013                                           Helsinki – Tallinna 82 km

Laivan saapuessa Tallinnan satamaan näkyy oikealla - samalla suunnalla kuin ravistuneina uutta käyttötarkoitusta vielä odottavat Linnahall ja Patarein linnoitus/vankila – kolme suurta puolipyöreää hallia rannan tuntumassa. Rakennus toimi vesilentokoneiden tukikohtana kunnes maakenttiä käyttävät lentokoneet saivat ylivallan 1930-luvulla. EU:n tuella kunnostetuissa hangaareissa avattiin vuonna 2012 Viron merimuseon uusi näyttelytila Lennusadam.

lennusadam.jpg

Lentosataman teräsbetonikupoleiden alle mahtuu monenlaista merenkulkuun ja merisotaan liittyvää kalustoa. Museokonsepti on aivan erilainen kuin Paks Margareetan torniin 1970-luvulla luodussa Viron merenkulun historiaa esittelevässä näyttelyssä.

Viro hankki vuonna 1933 kaksi sukellusvenettä, joista toinen on säilynyt. Vesitasohangaarien sisälle sijoitettu sukellusvene Lembit on puolet suurempi kuin saman ikäinen Vesikko, Suomen ainoa sukellusvene joka on museoituna Suomenlinnassa.

lembit1.jpg

lembit4.jpg

Miehistön makuusijoja.

lembit2.jpg

Päällystön tiloja.

lembit3.jpg

Viron ensimmäisen sukellusveneen rakensi insinööri Ottomar Gern vuonna 1854. Tallinnan satamassa koekäytetty puinen alus ei ollut aivan vesitiivis ja ohjattavuudessakin oli parantamisen varaa. Aluksen kopio valmistui vuonna 2013.

puuvene.jpg

Viron lentoliikenteen historiaa esitellään pienoismallien avulla.

lentokoneet.jpg

Suomen armeijan kauko-ohjauslaitteella (alla) hallittiin Hangon edustalle asennettua miinakenttää talvisodan aikana.

ohjaus.jpg

Lapsille ja miehille on jos jonkinmoista puuhaa, esimerkiksi purjehdusta kauko-ohjattavilla pienoismallilaivoilla, sukellusvenematkailua keltaisella sukellusveneellä à la Beatles, vesitasolentosimulaattori ja laivan upotus torpedolla  -simulaattori.

Näyttelyssä on panostettu uuteen interaktiiviseen tekniikkaan. Vierailija voi valita mieleisensä meriunivormun, tilata tietokoneelta asuun sopivan taustakuvan ja valokuvata itsensä rooliasussa. Kuvan saa omaan sähköpostiin, jonne voi myös tilata pääsylippuna toimivaa muovikorttia vilauttamalla kiinnostavimpien av-esittelyjen tekstiversiot.

merimerkit.jpg

Lennusadaman kahvila-ravintola Maru tarjoaa moderneja virolaiseen ruokaperinteeseen pohjaavia annoksia, joissa hinta-elämyssuhde on kohdallaan.

Lennusadamasta tuli nopeasti Viron suosituin museo. Ensimmäisen toimintavuoden aikana vierailijoita oli 265 000.

suurtoll.jpg

Historiallinen höyryjäänmurtaja syntyi venäläisenä vuonna 1914 ja kastettiin Tsaari Mihail Fjodorovitšiksi. Suomi kaappasi sen vuonna 1918 ja nimesi uudelleen Wäinämöiseksi. Vuonna 1922 se luovutettiin Tarton rahansopimuksen myötä Virolle, jossa se sai nimekseen Suur Tõll virolaiseen kansantarustoon kuuluvan hiidenrohjakkeen mukaan.

aluksia.jpg

 Muita postikortteja Virosta:

Tallinna: Kaksi tornia

Tallinna: Loomaaed

Tartto

Uulu söökla ja Adavere tuulik