Toruń

21.1.2014                                                     Helsinki – Toruń 885 km

Toruń on parin sadan tuhannen asukkaan kaupunki  pohjoisessa Puolassa.  Kun Euroopan suurvallat jakoivat keskenään Puolan 1700-luvun lopulla, Torunista tuli osa Länsi-Preussia, jonka jälkeen se tunnettiin saksankielisellä nimellä Thorn. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Torun on taas ollut osa Puolaa, paitsi toisen maailmansodan aikaan, jolloin se liitettiin Saksaan.

Fasadi.JPG

Torun on Puolan vanhimpia kaupunkeja Se sijaitsee ikivanhojen kauppareittien risteyspaikassa Veikselin (Wisła) varrella. Saksalainen ritarikunta rakensi Toruniin linnan 1200-luvulla tukikohdaksi  ristiretkitoiminnalleen eli alueen slaavilaisten heimojen  "esipuolalaisten"  käännyttämiseksi ja kolonisoimiseksi. Linnasta on jäljellä vain arkeologisia rippeitä.

Vuonna 1233 kaupunkioikeudet saaneesta Torunista tuli yksi Hansa-liiton merkittävimmistä kauppakeskuksista. Kaupunkia ympäröineestä keskiaikaisesta muurista on jäljellä pätkä Veikselin rannalla.

portti.jpg

kartta.jpg

Vanha Torun on UNESCOn suojelema maailmanperintökohde. Pääkadut ovat samoilla sijoilla kuin keskiajalla ja kaupungissa on säilynyt paitsi keskiaikaisia rakennuksia myös upeita esimerkkejä myöhempien vuosisatojen arkkitehtuurista.

Katu.JPG

1697.jpg

Tähtitalo vuodelta 1697 on esimerkki barokin ajan porvarispalatsista.

Torun on yksi etappi Euroopan Unionin tuella viitoitetulla – osin kunnostetullakin – Keski- ja Pohjois-Euroopan goottilaista tiiliarkkitehtuuria esittelevällä reitillä European Route of Brick Gothic. Torunissa on jäljellä enemmän goottilaisia rakennuksia kuin missään muualla Puolassa.

kirkko2.jpg

kirkko1.jpg

kaupungintalo.jpg

Torunin kaupungintalo (yllä) on 1300-luvun lopulta. Kopernikuksen patsaan edusta kaupungintalon luona on suosittu tapaamispaikka.

kopernikus.jpg

Nikolaus Kopernikuksen uskotaan syntyneen vuonna 1473 talossa, jossa toimiva museo esittelee Kopernikuksen työtä ja 1400-luvun Torunia – ja paikallista piparkakkukulttuuria.  Tähtitieteilijän alkuperäinen nimi oli ehkä Niklas Koppernig koska vauraassa kauppiassuvussa puhuttiin saksaa ja hänen jäljiltään on vain latinan- ja saksankielisiä kirjoituksia. Puolassa ja Torunissa häntä kumminkin muistetaan omana poikana. Torunin vuonna 1945 perustettu yliopisto on nimetty Kopernikukselle.

planetario.jpg

Torunin nähtävyyksiin kuuluu planetaario.

Kopernikuksen lanseeraama aurinkokeskeinen maailmankuva on esillä 1400-luvun lopulla vaikuttaneen Puolan kuninkaan Jan Olbrachtin mukaan nimetyssä panimoravintolassa.

jan_olbracht.jpg

Keskiaikaisessa tiilitalossa on tiloja vuokrattavana eli se on yhä normikäytössä. Toisaalta keskiaikainen tiilirakennusperinne elää renessanssia uusissa taloissa.

Vuokrataan.JPG

uutta.jpg

 Torunin kirjasto sijaitsee vanhassa tiilirakennuksessa, jonka ikkunasyvennyksiä kansoittavat keramiikkaiset lukijat.

Kirjasto.JPG

lukija.jpg

Hauskoja yksityiskohtia riittää: Keskusapteekin mainosvalo ja disainatut rännit1900-luvun alusta, pienet työn sankarit sosialismin kaudelta...

apteka_centralna.jpg

rannit.jpg

sininen1.jpg

sininen2.jpg

tyn_sankarit.jpg

Muita postikortteja Puolasta:

Olsztyn