Lyypekki

25.1.2014                                            Helsinki – Lyypekki 1109 km

Lyypekki ei ole liittynyt EU:n tuella luotuun Pohjois-Euroopan goottilaista tiiliarkkitehtuuria matkailijoille mainostavaan verkostoon vaikka voisi olla siinä kunniajäsen. Tai, ehkä siitä onkin kysymys, että muut tiiliarkkitehtuuripaikkakunnat yrittävät parantaa kilpailuasemiaan suhteessa Lyypekkiin.

kaupunginportti.jpg

Vuonna 1478 valmistunut kaupunginportti Holstentor on vanhan Lyypekin symboli.

Traven haarojen väliselle saarelle vuonna 1143 perustettu keskiaikainen vanha kaupunki on UNESCOn suojelema maailmaperintökohde, koska suuri osa sen asuin- ja liiketaloista ja kirkoista on 1400–1500-luvuilta ja pohjakaavakin on säilyttänyt keskiaikaisen hahmon.

Talvi.jpg

Traven rannassa on vieri vieressä keskiaikaisia suolavarastoja.

Vanha kaupunki on säilynyt siitä huolimatta että viidennes sen rakennuksista tuhoutui toisessa maailmansodassa. Osa vaurioituneista rakennuksista on korjattu tai jälleenrakennettu mutta sodan jättämien aukkojen uudisrakentaminen näkyy esimerkiksi kaupungintalon ja kauppatorin tienoilla.

Talvi2.jpg

Lyypekin kaupungintalo on goottilaisen tiiliarkkitehtuurin helmiä. Rakennuskokonaisuuden vanhimmat osat, vaakunoiden koristama talokolmikko, on 1200-luvulta. Lasitetulla tiilellä tummanpuhuvaksi loihdittu päärakennus on 1300-luvulta, uusimmat osat 1500-luvulta.

rathaus.jpg

vaakunat.jpg

rathaus2.jpg

portaali.jpg

lasitiili.jpg

ikkuna.jpg

Kaupungintalon erkkeri-ikkuna Breite Strassen puolella on 1500-luvulta. Parvekepatsailla lienee tarina, jonka kuuleminen ehkä edellyttäisi opastettua kiertokäyntiä.

erkkeri.jpg

sorkkajalka.jpgpaholainen.jpg

Kaupungintalossa oli salit Hansaliiton kokouksille ja juhlille. Lyypekki oli Hansaliiton suurin ja vahvin kauppakeskus, käytännössä liiton ”pääkaupunki” 1230–1535.Hansaliiton asema heikkeni 30-vuotisen sodan jälkeen, kun ulkomaankauppa alkoi suuntautua Atlantin tuolle puolen. Vielä senkin jälkeen, kun Hansaliitto virallisesti purettiin vuonna 1669, Lyypekki oli Itämeren tärkeimpiä satamakaupunkeja. Ja on yhä. Suomesta saapuvat autolautat rantautuvat vajaan 20 kilometrin päässä vanhasta Lyypekistä Trave-joen suussa sijaitsevaan Travemündeen, joka on osa Lyypekin kaupunkia.

Vanhan Lyypekin kävelykaduilla kulkiessa ihmetyttää kirkkojen paljous. Pikkuruisella saarella on toinen toisensa vieressä komeita tiilikirkkoja: on Marialle, Pietarille, Jaakobille ja Aegidiukselle pyhitetyt kirkot, Pyhän Katariinan luostarikirkko ja katedraali saaren kärjessä. Kaikki ovat keskiaikaisia paitsi Jeesuksen sydämelle omistettu kirkko, joka on uusvanha esitys vuodelta 1888.
Pietarinkirkon torniin pääsee ihailemaan näköalaa yli kaupungin. Kuvassa alla Mariankirkon tornit.

tornit.jpg

Umpikortteleiden sisälle pääsee monessa kohden luikahtamaan vanhasta Durchgangista, joka saattaa vaikuttaa kääpiökokoiselta koska entisaikain ihmiset olivat vähänläntiä, varsinkin köyhempi kansa, joka asui ja työskenteli porvaristalojen takapihoilla sijaitsevissa rakennuksissa. Jäljellä olevia piharakennuksia on kunnostettu herttaisiksi omakotitaloiksi.

durchgang.jpg pihatalo.jpg

Leijona-apteekin talo on 1200-luvulta mutta apteekki on toiminut siinä vasta 1800-luvulta. Löwen Apotheke tuottaa vanhan ajan rohtoja vanhan ajan reseptien mukaan.

apteekki.jpg

tuotteet.jpg

Kauppiaiden ja varkaiden suojelijajumala Merkurius putkahtaa eteen tuon tuosta, kauppakaupungissa kun ollaan.

merkurius.jpg

merkurius2.jpg

merkurius3.jpg

Sodan jälkeen jälleenrakennetun Buddenbrook-talon kirjallisessa museossa esitellään Thomas ja Heinrich Mannin teosten ensipainoksia, kirjeitä, valokuvia ynnä muuta mielenkiintoista. Thomas Mannin isoäiti asui aikanaan valkoisessa talossa, jonka Thomas Mann kuvitteli Buddenbrookin kauppiasperheen kodiksi vuonna 1901 julkaistussa ensimmäisessä romaanissaan.

Mann_Haus.jpg

Raatihuoneen kellarissa voi aterioida Mann-loosissa, joka on sisustettu kirjailijaveljesten valokuvilla, kirjeillä, postikorteilla ynnä muulla jäämistöllä. Huomion arvoista on myös, että naisasiakkailla on ollut pääsy Ratskelleriin vuodesta 1478 saakka.

Ratskeller tarjoaa kohtuuhintaan perinneruokia: bratwurstia, lapskoussia, paistettua maksaa, possunpotkaa sekä matjessilliä ja muita kalaruokia. Silloin kun nuorta silliä eli ”neitsytsilliä” on saatavissa, voi raadinkellarissa tilata annoksen nimeltä Matjesschlemmerei eli sillimässäys. Annokseen kuuluu muutama reilun kokoinen sillifilee ja kymmenkunta sorttia erilaisia sooseja plus tuhtia tummaa leipää ja bratkartoffeleita.

matjesschlemmerei.jpg

Ratskellerillä on myös Buddenbrook-menyy ja, jotta elämys olisi täydellinen,  parin sadan euron lisämaksusta saa tarjoilijaksi ”konsulin itsensä”.

Lübeckin tunnetuin (ehkä myös turistisin) ravintola toimii Schifferegesellschaftin eli kipparikillan talossa (alla).

Schiffergesellschaft.jpg

Muita postikortteja Saksasta:

Näköalapaikalla Berliinissä

Burg Eltz

Völklinger Hütte

Aachenin katedraali

Reinin linnat

Heidelberg

Görlitz

Wismar

Frankfurt an der Oder

Trier

Münsterin joulumarkkinat